Superisti superfoodeilla

Trendikkäät superfoodit ovat vallanneet viime aikoina hyllytilaa ruokakaupoista. Tutustutaanpa hieman lähemmin muutamiin superfoodeihin.

Superfoodilla tai superruoalla viitataan luonnon omiin, erityisen ravinnetiheisiin ruoka-aineisiin. Vaikka sana on uusi, sen takaa löytyvät ruoat ovat usein kaikista vanhimpia raaka-aineita, joita on käytetty eri puolilla maailmaa osana normaalia ruokavaliota jo iät ja ajat.

Superfoodia löytyy Suomestakin

Superfoodit ovat kalorimääräänsä nähden erittäin ravinnetiheää ruokaa. Tällä perusteella ne on erotettu muista ruoista. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikeasti lausuttavien superfoodien lisäksi monet tutut suomalaiset marjat on niin ikään määritelty superfoodeiksi. Mustikka, mustaherukka, tyrnimarja ja karpalo ovat esimerkkejä suomalaisista superruoista. Löytyypä listalta meidän ikioma täysjyväruisleipämmekin.

Tunnetuimpia kansainvälisiä superfoodeja ovat muun muassa gojimarjat, chian siemenet, mulperimarjat ja raakakaakao. Myös erilaiset viherjauheet ja levät, kuten spirulina ja chlorella, kuuluvat tunnettuihin superruokiin.

Superfoodeilla tuunaat ruoastasi maukkaan ja terveellisen

Superfoodit toimivat monipuolisen ruokavalion osana ja lisäävät moniin arkisiin ruokiin väriä, makua ja ravinteita. Ne soveltuvat erinomaisesti smoothieihin, puuron tai tuorepuuron lisukkeeksi, jogurtin tai viilin sekaan, salaatteihin sekä raakakakkujen aineiksi. Mutta mihin mikäkin superfood sitten soveltuu?

Goji- ja mulperimarjat


Punaiset gojimarjat ovat kuivattuja, mukavan pehmeitä ja hieman kirpakoita marjoja. Mulperimarjat puolestaan ovat väriltään kellertäviä ja maultaan makeita. Molemmat toimivat sellaisinaan naposteltavana välipalana tai vaikkapa myslin tai jogurtin seassa. Gojimarjoista syntyy liottamalla myös makoisa tee tai smoothien pohja.

Chiansiemenet

Pieni harmaanmusta chiansiemen turpoaa vedessä jopa 12-kertaiseksi ja muodostaa nesteen kanssa hyytelön, minkä vuoksi se soveltuukin erinomaisesti raakapuuroihin ja -jälkiruokiin. Siemeniä on helppo myös ripotella salaattiin tai aamiaismyslin sekaan.

Raakakaakao

Raaka, kuumentamaton kaakao toimii raakasuklaan pääraaka-aineena ja siitä syntyy helposti myös erinomainen smoothie yhdessä vaikkapa banaanin, hunajan ja kaurajuoman kanssa.

Chlorella ja spirulina

Mikrolevät spirulina ja chlorella ovat erinomainen tapa lisätä ruokavalioon vihreää. Spirulinaa ja chlorellaa voi nauttia puristeina sellaisenaan tai jauheena vihersmoothien joukossa tai salaatin sekaan ripoteltuna.

Matcha

Matcha on hyvin hienoksi jauhettua japanilaista vihreää teetä. Sitä kutsutaan myös superfoodteeksi sen ravintoarvojen ja antioksidanttien määrän vuoki.

Superruokia meiltä ja maailmalta

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Lisää superfoodeja

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Kokkaa suomalaisista superfoodeista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Uusi vuosi, uusi ruokavalio?

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset