Mikä marinadi?

Marinadi antaa lihalle makua, mutta happamuuden takia myös mureuttaa sekä öljyn myötä mehevöittää lihaa ennen paistamista.

Perusmarinadin pohja on 2 osaa öljyä ja 1 osa hapanta nestettä (kuten viinietikka, viini, siideri tai jogurtti) sekä suola tai suolainen maustekastike, kuten soijakastike ja pippuri. Perusmarinadiin voit lisätä mausteita makusi mukaan.

Marinadien makumaailma voi vaihdella ruoan teeman mukaan: intialaisen illan lihan marinointiin voi käyttää kanelia ja kardemummaa ja kreikkalaisen souvlaki-lihan marinointiin taas minttua ja oreganoa.

Marinoinnin merkityksestä voit lukea lisää täältä.

Marinadi broilerille

Broilerin ja kanan mietoon lihaan sopii esimerkiksi yrttimarinadi, joka ei peitä liikaa lihan omaa makua. Koska broileri on usein vähärasvaista, marinadin öljy on tärkeä mehevyyden tuoja. Kannattaa testata myös hedelmäisiä ja makeita marinadeja. Viinietikan voi korvata sitruuna-, appelsiini- tai ananasmehulla.Marinadiin sopivat:

• Persilja ja valkosipuli
• Timjami ja sitruunankuori
• Rosmariini ja pippurit

Marinadi possulle

Porsaan lihalle sopivat perinteisten, sinapilla ja pippurilla maustettujen marinadien lisäksi aasialaiset maut kuten chili, inkivääri, curry tai garam masala. Kokeile possulle myös hedelmäisiä marinadeja. Marinadiin sopivat:

Pirkka Sweet chili-ananaskastike 
Pirkka maapähkinä-kookoskastike ja tuore chili
• Chili, inkivääri, valkosipuli ja seesamiöljy
• Curry tai garam masala

Marinadi naudalle

Naudan lihalle sopii hapahko marinadi. Punaviini, punaviinietikka, tomaatti- ja chilikastikkeet käyvät hyvin tähän tarkoitukseen. Myös pippurit, sipuli ja valkosipuli antavat potkua marinadiin. Hieman voimakkaammalle naudan lihalle sopivat myös makeat ja mausteiset maut, kuten amerikkalaisesta ruokakulttuurista rantautunut cokismarinadi. Marinadiin sopivat:

• Cola-juoma ja ketsuppi
• Timjami ja chili

Marinadi kalalle ja äyriäisille

Kalan ja äyriäisten marinoimiseen sopivat yrtit ja sitrushedelmät. Äyriäisten makua täydentävät myös valkosipuli ja chili. Sitrushedelmien happamuus kypsyttää niin kalaa kuin lihaakin. Lue lisää merenherkkujen grillaamisesta täältä. Marinadiin sopivat:

• Sitruunan mehu ja kuori
• Appelsiinin mehu ja kuori
Pirkka Aasia teriyakikastike

Pirkka sitruunapesto 
• Valkosipuli ja chili
• Vanilja

Marinadi kasviksille

Kasviksille toimiva makupari on valkosipulilla, tuoreilla yrteillä ja sokerilla tai hunajalla maustettu marinadi. Kokeile myös marinadia, jossa on öljyä, sitruunamehua, yrttejä, suolaa ja pippuria. Kasvikset voi marinoida ennen tai jälkeen grillauksen. Marinadiin sopivat:

Pirkka pestokastike
Pirkka Arrabiata pesto
• Basilika ja persilja

Marinadit grilliruokiin

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset