Itsenäisyyspäivän parhaat jälkiruoat

Itsenäisyyspäivänä syödään hyvin ja aterian kruunaa mikä muukaan kuin herkullinen jälkiruoka. Tässä parhaimmat vaihtoehtomme itsenäisyyspäivän jälkiruoiksi.

Jälkiruoka itsenäisyyspäivään

Itsenäisyyspäivän jälkiruoissa saavat näkyä Suomen lipun värit: sinistä mustikasta ja mustaherukasta, valkoista marengista, valkosuklaasta ja kermavaahdosta.

Helppo mustikkarahka on kevyt ja raikas jälkiruoka tukevan itsenäisyyspäivän menun päätteeksi. Juhlavampi versio itsenäisyyspäivän pöytään voisi olla viinilasiin koottu mustaherukka-valkosuklaakerroskiisseli.

Suomen luonnon raaka-aineet näkyvät itsenäisyyspäivän jälkiruoissa. Helppoa lakkaherkkua koristaa nimensä mukaisesti lakkahillo sekä tuoreet lakat täyteläisen mascarponen ja maitorahkan kera. 

Marengit nostavat suosiotaan joulun aikaan. Vegaaniseen ruokavalioon sopivista marengeista syntyy myös juhlavat pavlovat puolukka-kookostäytteellä.  

Keitä höyryävät kupit uutta Pirkka Reilun kaupan tummapaahtoista kahvia ja tarjoa kahvin kera maukkaita itse tehtyjä taateliraakamakeisia. Raakamakeiset vievät makeanhimon terveellisesti.

Juhlavassa kahvipöydässä maistuu myös itsenäisyyspäivä kakku tai itsenäisyyspäivä leivos

Jälkiruokasuosikit itsenäisyyspäivään

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Itsenäisyyspäivän parhaat tarjottavat

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.