Tulosta piparkakkutalon kaavat

Piparkakkutalon rakentaminen on mukava tapa aloittaa joulun valmistelu. Tulosta piparkakkutalon kaavat, kokoa perhe pöydän ympärille ja talkoot voivat alkaa!

Piparkakkutalon kaavat x 3

Tekisitkö tänä jouluna perinteisen piparkakkutalon, aivan uudenlaisen piparkakkukaupungin vai piparkakkureen? Jouluesineiden sekä piparkakkutalon kaavat ja vinkkejä kokoamiseen löydät alta. Voit myös tulostaa kaavat alla olevista linkeistä. Leikkaa tulostetut kaavat paperista tai jäljennä ne esimerkiksi leivinpaperille tai pahville ja leikkaa irti.

Taikina kannattaa kaulita ja leikata suoraan leivinpaperin päällä, näin vältyt turhalta osien siirtelyltä. Koska isot ja pienemmät osat kypsyvät eri tahtiin, ne kannattaa paistaa erikseen.

Vinkkejä rakennukseen

  • Piparakkutalo ei valmistu hetkessä. Varaa aikaa ja kärsivällisyyttä!
  • Valmistaikina pysyy koossa paremmin kuin itse tehty, lisäksi säästyy aikaa.
  • Sula sokeri on polttavaa ja nopeasti kuivuvaa.
  • Osat voit liimata myös sokerikuorrutteella, mutta tällöin kannattaa odottaa, että kuorrute on kunnolla kovettunut ennenkuin liimaat kattopalat paikalleen.
  • Kokoa talo valmiiksi alustalleen, sillä valmis mökki ei kestä hyvin siirtelyä.
  • Tingi tiukoista kauneuskäsityksistä ja anna lasten käyttää luovuuttaan koristelussa

Piparkakkukaupunki

Tulostettavat piparkakkukaupungin kaavat
Ohjeet piparkakkukaupungin kokoamiseen

Piparkakkukaupunki

Perinteinen piparkakkutalo

Piparkakkutalon resepti
Tulostettavat piparkakkutalon kaavat

Kaavat1

Kaavat

 Minipiparkakkutalo

Tulostettavat minipiparkakkutalon kaavat

Minipiparkakkutalo

Piparireki

Tulostettavat piparireen kaavat

Piparireki

Piparienkeli

Tulostettavat piparkakkuenkelin kaavat

Piparienkeli

Piparkakkutalot ja piparkakkukoristeet

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.