Hemmottele isää herkkuruoalla!

Isänpäivänä vietetään aikaa yhdessä koko perheen voimin ja herkutellaan antaumuksella aamusta iltaan. Yllätä isä kokonaan itse tehdyllä hemmottelumenulla.

Herkkuaamupala sänkyyn

Mikään ei aloita isänpäivää paremmin kuin aamiaisen vieminen isälle sänkyyn! Valmista isälle kuninkaan aamupala: kevyesti ruohosipulilla maustettua munakokkelia paistetun Pirkka pekonin kera. Viimeistele herkkuaamupala vastustamattomalla suklaakakulla ja kupillisella Pirkka Reilun kaupan kahvia.

Kiireetön lounashetki

Koska isänpäivän yleistunnelma on rento ja kiireetön, myös ruoanlaiton tulee päivän aikana hoitua vaivatta. Lounaaksi voitkin valmistaa isälle mehevän kirjolohi-ruispurilaisen. Pirkka valkosipulimajoneesilla maustetut purilaiset ovat helppoja ja nopeita valmistaa, ja lopputulos vie varmasti kielen mennessään.

Maittava kolmen ruokalajin illallinen

Kun illalla nälkä taas yllättää, on aika hemmotella isää monipuolisella kolmen ruokalajin illallisella. Isänpäivän illallisella saa panostaa makujen lisäksi myös kattaukseen: levitä pöydälle näyttävä pöytäliina ja taittele lautasten viereen kauniit lautasliinat.

Aloita illallinen tarjoamalla alkupalaksi espanjalaisvivahteista manchegosalaattia Pirkan balsamietikkakastikkeen kera. Salaatista siirrytään isänpäiväillallisen pääruokaan, eli entrecôtepihveihin ja mausteisiin lohkoperunoihin. Reilun pihviannoksen jälkeen jälkiruoaksi sopii raikas sitruunainen täytekakku.

Maukasta isänpäivää!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Isänpäivän ateriat syntyvät Pirkka-tuotteilla

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset