Alkukesän inspiroimat koristeet kakkuihin ja kattauksiin

Kevään ja kesän raikas ja vehreä luonto tarjoavat inspiraatioita myös juhlakattauksiin. K-ruokakaupoista löytyy niin tarvikkeita itse valmistamiseen kuin valmiita tuotteita juhlapöydän iloksi.

Myös luonnosta löytyy aineksia koristeluun. Kokeile esimerkiksi syötäviä orvokinkukkia tai tuoreita yrttien versoja koristeina kukka-asetelmissa, salaatissa tai kakun päällä.

Kerää puutarhasta löytyviä kukkivia koristepuiden ja -pensaiden oksia maljakkoon. Vaikka kukat olisivat sisään tuotaessa vasta nupuillaan, lämpimässä huoneilmassa kukat aukeavat muutamassa päivässä.

Raparperin lehtiä voi käyttää esimerkiksi ulkona pöydän kattamisessa tablettien tavoin. Niitä ei pidä syödä, koska ne ovat myrkyllisiä, eikä niille kannata asetella suoraan ruoka-aineita.

Itse leivottuja tai valmiita kakkuja ja leivoksia voi koristella juhlan teeman mukaisiksi esimerkiksi isommista K-ruokakaupoista löytyvillä värillisillä sokerimassoilla, joiden muotoilussa vain mielikuvitus on rajana. Myös yrtit, esimerkiksi mintun tai sitruunamelissan lehdet ja suklaarouhe näyttävät kakun päällä kauniilta.

Kokeile myös sivellä sulatettua suklaata esimerkiksi tuoreen yrtin lehden päälle. Irrota suklaalehti jähmetyttyään ja käytä koristeluihin.

Hedelmistä ja marjoista saa myös raikkaita ja kauniita koristeita.

Tarjoukset