K-kauppojen pullonpalautusarpajaisten tuotot hyväntekeväisyyteen

K-ruokakaupoissa voi jatkossa osallistua pullonpalautusarpajaisiin, jonka tuotot ohjataan puolivuosittain hyväntekeväisyyteen. Palautusarpajaisten liittäminen osaksi pullonpalautusta helpottaa K-ruokakauppojen asiakkaiden osallistumista hyvän tekemiseen.

- Pullonpalautusarpajaisista hyötyvät sekä asiakkaat että hyväntekeväisyysjärjestöt. Palautusarpajaiset tuovat uuden, jännittävän ja elämyksellisen asiakaskokemuksen kauppaan. Lisäksi palautusarpajaiset tukevat K-ruokakauppojen tekemää pitkäjänteistä vastuullisuustyötä tarjoamalla myös asiakkailleen helpon tavan tehdä hyvää, kertoo Ruokakeskon vastuullisuuspäällikkö Timo Jäske.

Tavoitteena on ulottaa pullonpalautusarpajaiset noin 260 K‑ruokakauppaan vuoden 2015 aikana. Vuoden 2016 loppuun mennessä 900 K-ruokakaupasta palautusarpajaisissa mukana on 650 kauppaa.

Tieto voitosta näkyy pullokuitissa

Pullonpalautusarpajaiset tarkoittavat tavara-arpajaisia, joihin voi osallistua kierrätykseen palautettavan juomapakkauksen panttiarvoa vastaavalla summalla. Yksi arpa maksaa viisi senttiä. Arpajaisista voi voittaa tavaraa tai tavaraan taikka palveluihin vaihdettavissa olevia lahja- ja ostoskortteja.

Asiakas saa tiedon voitosta heti automaatin näytöltä ja kuitista. Arpajaisten tuotto ohjataan Pelastakaa lapset ry:n Eväitä elämälle -keräykseen. 

- Pullonpalautusarpajaisten ideana on, että arpajaisten kautta hyväntekeväisyysjärjestöille saatava tuotto on suurempi kuin vastikkeettomasta lahjoitustoiminnasta syntyvä tuotto, kertoo pullonpalautusarpajaisten palvelua tuottava Parpa Oy:n toimitusjohtaja Marko Aaltio.

Palautusarpajaisista saadut lahjakortit 30 euroon saakka lunastetaan kaupassa ja suuremmat voitot asiakas lunastaa Parpalta. Arpajaisten päävoittoina on henkilöautoja ja lomamatkoja.

Kuitti Automaatit

Anna eväitä elämälle! Osallistu palautusarpajaisiin K-kaupassa

Lue lisää kierrätyksestä ja palautusarpajaisista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.