Risteilyvoitto Vantaan K-citymarketissa

Vantaan K-citymarketissa risteilyvoitto

Vantaalaisella Sanna Mannisella kävi tuuri palautusarpajaisissa lokakuun lopulla. Hän voitti perheelleen Viking Linen risteilyn Tukholmaan K-citymarket Koivukylän pulloautomaatista.

Sanna kertoo tarkemmin kokemuksistaan palautusarpajaisista:

“Olen osallistunut palautusarpajaisiin monta kertaa ennenkin. Aiemmin lähikauppamme seinässä oli eri tahojen palautuslaatikoita, jolloin saattoi itse valita, kenelle haluaa palautuskupongin sillä kerralla lahjoittaa. Laitoin palautuslaput aina näihin laatikoihin. Nyt sain tiedon uusista hyväntekeväisyysarpajaisista pullonpalautusautomaatin kyljessä olevasta tekstistä.”

Palautusarpajaisten tuen kohde on Sannalle mieleinen

“Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekee tärkeää työtä. Eli kohde on hyvä!” hän sanoo.

Palautusarpajaisiin osallistutaan pullopanteilla painamalla palautuksen jälkeen sinistä arvontapainiketta kaksi kertaa. Päävoittona on VW Tiguan perheauto ja lisäksi on voittoina lomamatkoja, risteilyjä sekä paljon lahjakortteja K-ruokakauppaan. Arvonnan tuloksen saat tietää heti palautuksen jälkeen.

Sannalle voitto oli mieluinen:

“Risteily tuli ehdottomasti tarpeeseen! Olimme päättäneet, että lähdemme ensi kesänä Ruotsiin. Aivan mahtavaa päästä koko perheellä risteilemään jo aiemmin. Yhdessäolo on aina tärkeää. Nautin kun lapset nauttivat. Lisäksi odotan laivan buffet-tarjoiluja ja sitä ettei minun tarvitse laittaa ruokaa kahteen vuorokauteen. Luksusta!”

Palautusarpajaisten tuotolla tuetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamisen vastaista työtä suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa.

Palauta, auta ja voita.

Lue lisää kierrätyksestä ja palautusarpajaisista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset