Näin onnistut: Origamilaatikon taittelu

Paketoi pienet lahjat persoonallisesti itse tehtyyn origamilaatikkoon. Lahjarasian taittelu on helppoa ja tarvitset sitä varten ainoastaan sakset ja paperia.

Voit taitella origamilaatikon esimerkiksi lahjapaperista, ylijääneestä tapetista, vanhan kirjan tai lehden sivusta! Mitä pienempi rasia, sitä ohuempaa paperia kannattaa käyttää. Jos haluat tehdä rasialle kannen, leikkaa paperista muutaman millimetrin isompi neliö ja taittele siitä toinen, hieman suurempi rasia.

Origamilaatikon taittelu

1. Aloita leikkaamalla paperista neliö. Saat suorakaiteen muotoisesta paperista neliön helpoiten taittamalla suoran kulman sivut yhteen ja leikkaamalla pois yli jäävän pienemmän suorakaiteen.

2. Taita ensin vastakkaiset kulmat yhteen. Taita sen jälkeen paperi puoliksi. Avaa taite, käännä ja toista myös toiseen suuntaan. Tämän jälkeen neliön jokaisesta kulmasta ja suorien sivujen keskikohdista tulee taite neliön keskikohtaan. Voit myös merkata kynällä neliön keskikohdan.

3. Avaa paperi ja aseta se pöydälle siten, että värillinen puoli jää alaspäin.

4. Taita kaikki kulmat keskelle.

5. Taita vastakkaiset sivut keskelle. Käännä paperi, avaa taitteet ja toista myös toiseen suuntaan. Avaa taitteet.

6. Avaa keskelle taitetut vastakkaiset kulmat auki.

7. Nosta neliön vastakkaiset laidat pystyyn.

8. Taita pohjaksi jäävän neliön kulmista alkavat taitteet sisäänpäin ja vedä keskelle, jolloin päätyyn jäävä kieleke nousee pystyyn. Taita kieleke muodostuneiden taitteiden mukaisesti laatikon laidaksi ja pohjaksi. Toista sama toiselle puolelle.

9. Nipistä vielä kulmat teräviksi.

Askarteluvinkkejä juhliin

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Kaunis kattaus kruunaa juhlan

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset