Ravintola X: Yhdeksännen jakson reseptit

Inkivääri-cocktail

vodkaa
sitruunaa
karamellisoitua inkivääriä
ginger alea
minttua

Misokeitto

6 dl vettä
1 rkl misotahnaa
1 rkl dashipulveria
1 pieni pala kombulevää
1 pkt silken tofua
2 kevätsipulia
4 rkl wakamelevää

Kiehauta vesi ja kombulevä. Lisää joukkoon dashipulveri ja keitä 5 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja ota kombulevä pois kattilasta. Ota 1 dl dashilientä kulhoon ja sekoita joukkoon misotahna. Sekoita misoneste dashiliemen joukkoon.

Laita annoskulhon pohjalle wakamelevää, kevätsipulirenkaita ja tofukuutioita. Annostele kulhoihin misokeitto ja nauti.

Teryaki-glaseerattua ankanrintaa

2 ankanrintaa
suolaa, pippuria

Viillota rasvapuolelta. Laita kylmälle pannulle ja liekki alle. Käännä kunnes rasva on sulanut ja pinta kauniin kultainen ja rapea. Kypsennä toiselta puolelta 1 minuutin ajan ja nosta uunivuokaan. Loppukypsennä 150 asteisessa uunissa 6 minuuttia. Nosta rinnat lautaselle ja anna vetäytyä foliolla peitettynä 6 minuuttia.

Leikkaa ankka ohuiksi siivuiksi ja valele pinnalle teriyakikastiketta.

Omenapyre

2 omenaa
1dl sokeria
2rkl voita

Kuori ja paloittele omenat. Karamellisoi sokeri pannulla, lisää voi ja omenat. Pyöräytä pari kertaa ja lisää 2rkl vettä. Anna hautua kunnes kypsiä. Aja blenderillä pyreeksi.

Teryakikastike

1 dl soijaa
1 dl mirin-etikkaa
1 dl sakea
0,5 dl sokeria
maizenaa

Kiehauta ja suurusta maizenalla.

Ankka Dim Sum

1 ankankoipi
2 dl oliiviöljyä
2 dl rypsiöljyä
suolaa
1 solo valkosipuli
timjamia

Laita ankankoipi uunivuokaan ja peitä öljyllä. Lisää loput ainekset ja hauduta 100 asteisessa uunissa foliolla peitettynä 6 tuntia. Nosta kypsä koipi pois öljystä ja irrota liha luista.

1 kevätsipuli
2 rkl cashew-pähkinää
1 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl teriyaki-kastiketta
1 pkt wonton-levyjä

Hienonna kevätsipuli ja cashewpähkinät. Revi ankankoipiliha mahdollisimman hienoksi. Sekoita muiden ainesten kanssa ja tarkista maku.

Muotoile dim sumit. Stanssaa taikinat pyöreiksi, 1 rkl täytettä keskelle, rypytä reunoista. Höyrytä bambukoreissa 85c asteessa 10min.

Vietnamilaiset lumirapukesärullat

100 g keitettyä tasku- tai lumiravunlihaa
1 pkt riisipaperia
1 dl ituja
1 kevätsipuli
1 chili
1 tl inkivääriä
1 valkokaali
2 appelsiinia

Suikaloi kasvikset, ota appelsiinista talteen liha. Sekoita joukkoon ravunliha. Liota riisipapereita 20 sekuntia, laita kuivan liinan päälle. Laita 2rkl täytettä keskelle ja muotoile tiiviiksi tuubiksi.

Thaimaalainen soijadippi

2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijaa
2 rkl limemehua
1 chili renkaiksi leikattuna
1 rkl sokeria

Sekoita kaikki ainekset ja annan maustua hetki.

Kurkut

1 kurkku
1 rkl sokeria
1 rkl etikkaa
1 tl suolaa
tuoretta chiliä

Viipaloi kurkku, lisää muut ainekset ja anna maustua.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.
Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.