Monta hyvää 50 grammassa - Pirkka-vaipat valmistaa perheyritys Tammisaaressa

Kolme vastuullisuudesta kertovaa merkkiä tuotteessa, joka painaa muutaman kymmenen grammaa. Pirkka-vaipat valmistaa perheyritys Tammisaaressa.

Suomessa on enää yksi kertakäyttövaippoja valmistava tehdas, Delipap. Se on valmistanut Pirkka-vaipat vuodesta 1993. Perheyrityksen johdossa on nyt toinen polvi; Oskari Nuortie on ollut toimitusjohtajana jo 14 vuotta. Oikeastaan yritys syntyi, koska nykyisen toimitusjohtajan iho ei kestänyt 1970-luvun vaippoja. Isä suunnitteli pojalleen vaipat, jotka eivät ärsytä ihoa.

Vastuullisia vaippoja

Pirkka-sarjan kertakäyttövaipoilla on Sinivalkoinen jalanjälki -merkki, Avainlippu-merkki sekä Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki. Viimeksi mainittu kertoo, että vaippojen raaka-aineita ja tuotantoa sekä ympäristövaikutuksia ja -vastuita seurataan jatkuvasti.

– Joutsenmerkki on meille minimi. Teemme paljon enemmän. Joutsenmerkki on ollut tehtaalla melkein alusta asti. Olimme toinen vaippatehdas maailmassa, jolle se myönnettiin, myynti- ja markkinointijohtaja Katarina Hanell sanoo.

Vaikka käyttäjän eli lapsen mukavuus on vaipassa tärkeintä, tärkeää on myös kertakäyttövaipan ympäristövastuullisuus ja ihoystävällisyys. Joutsenmerkki takaa, että vaipoissa ei käytetä vaarallisia kemikaaleja tai hajusteita. Tehtaalla on myös ISO 9001:2008-standardi, jonka toteutumista seurataan koko ajan.

– Kaikki on tarkastettu alusta loppuun. Valitsemme raaka-aineiden toimittajista ympäristövastuullisimmat, vaikka siitä joutuu maksamaan hiukan enemmän. Jopa isot toimittajat tekivät muutoksia tuotantoonsa, kun haimme Joutsenmerkkiä. Uskon, että he ovat olleet tyytyväisiä, että tekivät muutokset jo silloin, Nuortie sanoo.

Kotimainen toimittaja olisi Pirkka-vaipan valmistajalle aina paras ratkaisu, jos sellainen olisi tarjolla. Aivan kaikkia raaka-aineita ei kuitenkaan saa Suomesta. Esimerkiksi kosteuden lukitsevalla superabsorbentilla on vain muutama toimittaja.

Teippi- vai housuvaipat?

Hurjimmillaan, kun töitä tehdään kolmessa vuorossa, tehtaassa valmistuu jopa puoli miljoonaa vaippaa päivässä. Tehdassalissa onkin nyt uusi kuningas, vasta vuoden käytössä ollut teippivaippoja valmistava kone. Se on kaksikerroksinen ja 60–70 metriä pitkä. Kun uutta konetta ajetaan täyttä vauhtia, vaippoja valmistuu yli 500 minuutissa.

Vaipat valmistava ratas pyörii läpinäkyvien suojaovien takana. Kone on suorastaan hiljainen, varsinkin verrattuna vanhempaan housuvaippoja tekevään koneeseen. Uuden koneen operointiin tarvitaan neljän hengen kokenut miehistö. Nuortie huokaa tyytyväisenä. Kone on pitkään harkittu ja suunniteltu investointi, joka teki mahdolliseksi monta uudistusta.

- Olimme kehittäneet teippivaippoja ja tarvitsimme koneen, joka pystyi tekemään ne juuri sellaisiksi kuin olimme ne suunnitelleet, entistä pehmeämmiksi ja ohuemmiksi.

Tehtaan toisella koneella tehdään housuvaippoja. Suomessa tarra- ja housuvaippa ovat lähes yhtä suosittuja. Vaippatyylin valinta on yhtä vakava kysymys kuin vyön tai olkaimien valinta, kukin makunsa mukaan.

Taaperot, jotka osaavat jo kävellä, pitävät housuvaipoista. Päiväkodit suosivat teippivaippoja, jotka on helppo vaihtaa vauhdissa. Talvella vaippoja kulutetaan hiukan enemmän, mutta kesällä taaperot saavat juoksennella ilman vaippoja.

– Housuvaippa on kehitetty Japanissa: Pohjoismaat ja Japani ovat edelleen housuvaippojen edelläkävijöitä. Suomessa itsenäiset lapset oppivat jopa pukemaan housuvaipat itse. Muualla maailmassa teippivaipat ovat suositumpia, Nuortie kertoo.

25 raaka-aineen tuote

Suurin vaippainnovaatio, housuvaippa, on kohta 20 vuotta vanha. Kehitys ei kuitenkaan ole jäänyt siihen. Nyt kehitetään materiaaleja. Hyvä vaippa on pehmeä, ohut ja imukykyinen. Lisäksi sen valmistuksessa pitää käyttää raaka-aineita mahdollisimman säästeliäästi, mikä on myös edellytys Joutsenmerkin käyttämiseen.

– Vaipat tulevat koko ajan paremmiksi, mukavammiksi ja ohuemmiksi. Haaste on löytää oikea yhdistelmä: jos vaipassa on vain superabsorbenttia eikä selluloosaa, se on ohut, mutta kova. Jos vaipassa on vain selluloosaa, se tulee käytössä paksuksi ja epämukavaksi pitää, Katarina Hanell sanoo.

Vaippakoneen päädyssä on iso rulla selluloosaa, kuin käsintehtyä paksua taidepaperia. Sellu on kertakäyttövaipan tärkein ja suurin raaka-aine-erä. Vaipan tekeminen alkaa selluloosan mäyhentämisestä. Sellu jauhetaan myllyssä pehmeäksi ja pumpulimaiseksi seokseksi, johon lisätään superabsorbenttia. Massasta tulee vaipan ydin, sisäosa. Sellu imee ja kuljettaa kosteutta, superabsorbentti lukitsee kosteuden ja turpoaa monisatakertaiseksi. Vaikka vaipassa olisikin täytettä, se tuntuu taaperosta mukavalta ja kuivalta.

Vaipassa on monta kerrosta erilaisia kuitukankaita, joilla jokaisella on oma tehtävänsä. Osa vaipan täytteistä on hydrofobisia, vettähylkiviä, osa hydrofiilisia eli kosteutta imeviä. Vaipan elastiikka kokonaisuudessaan, kuten ammattilaiset sanovat, istuttaa vaipan nätisti ja napakasti taaperon päälle. Joustavat korvat ja teippivoidaan avata ja sulkea monta kertaa. Vaippojen saumat kiinnitetään joko kuumailmaliimalla tai ultraäänellä eli kaksi kuitukangasta suölatetaan toisiinsa. Rypytyksessä ei ole kumia, koska se on allergisoiva aine, vaan spnadexia. Vaipan kuviot tulevat taustamuovirullalta. Kaikki vaipassa tähtää siihen, että neste saadaan ohjattua vaipan ydinkerrokseen ja että siellä se myös saadaan pysymään.

– Vaippa on nykyään äärimmäisen monimutkainen tuote. Siinä on noin 25 raaka-ainetta, Nuortie summaa.

Ympäristövaikutukset huomioidaan myös vaippatehtaalla

Yksi kertakäyttövaippa painaa keskimäärin 50 grammaa. Jos jatketaan laskutoimituksia, sadaan selville, että taapero käyttää vuodesssa noin sata kiloa vaippoja. Kerralla kokoon kasattuna se olisi huikea keko. Siksi moni miettiikin, ihan aiheellisesti, kertakäyttövaippojen ympäristövaikutuksia.

Noin kolamsosa Pirkka-vaipasta on selluloosaa, joka tulee kestävästi hoidetuista metsistä. Vaippoihin käytettävä sellu keitetään Raumalla, Se on klooritonta eikä sisällä optisia kirkasteita. Valkaisu tehdään happivalkaisulla, joka on sekä iho- että ympärisröystävällinen menetelmä.

- Koska sellu on klooritonta, vaippa ja pakkaukset voidaan polttaa energiajätteenä. Esimerkiksi suurin osa pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan on jo yli vuoden ajan poltettu energiaksi Vantaalla, Hanell kertoo.

Mitään energiaksi kelpaavaa ei päästetä karkuun tehtaalla. Vaipan leikkaamisesta yli jäävä materiaali pakataan paaleihin, jotka ovat kuin paksuja valkoisia hirsiä. Kun kuljetusauto tuo uudet sellurullat tehtaalle Tammisaareen, paluukuormaan pakataan leikkuujätteistä puristetut paalit. Näin kuljetus saadaan hyödynnettyä molempiin suuntiin, ja leikkausylijäämät saadaan energiaksi.

Talvisin tehtaan koneista tuleva lämpö käytetään hallin lämmitykseen. Sähkö on tuotettu sertifioidulla vesivoimalla, josta ei synny hiilidioksidipäästöjä. Se pienentää tehtaan hiilijalanjälkeä285 hiilidioksiditonnia vuodessa.

- Tehtaan energiankäyttö on selvästi alle raja-arvojen. Olemme mukana Raaseporin kunnan Hinku-projektissa, joka vie kohti hiilineutraalia kuntaa, Hanell kertoo.

Tarkka laadunvalvonta

Yhden vaipan tekemiseen menee vain hujaus. Vaipan aihiot viuhuvat koneessa kuin pyykit kovassa tuulessa. Vauhti on niin kova, että vaippaa ei kaikissa vaiheissa edes erota silmällä. Siksi tarvitaan konenäköä, joka on armoton ja tarkka. Kaikkien vaipan osien pitää olla millilleen kohdallaan. Konenäkö tarkistaa vaipat monesta kulmasta kameroilla ja vertaa niitä malliin. Jos jotakin on vinossa tai puuttuu, valvontataulu vilkuttaa punaista ja hylkää vaipan.

No nyt! Monitori ilmoitta, että vaipan korvassa on vikaa. Koneenhoitaja sammuttaa koneen, avaa oven ja korjaa vian. Ja hetken päästä vauhti on taas ennallaan. Yhtään viallista vaippaa ei pitäisi päästä tehtaalta ulos. Kone on tarkka, mutta vastuuta ei voi jättää yksin sille.

Ensimmäisenä vaippojen laadusta vastaa koneenhoitaja. Hän tekee pistokokeita, ottaa näyteet tuotannosta määrätyin väliajoin ja täyttää laaturaportit.Linjan vieressä on pikatestauspiste, jossa linjalta napataan aina välillä vaippa, vaipalle kaadetaan nestettä ja seurataan sen imeytymistä.

- Myös asiakkaat käyvät tehtaalla katsomassa tuotantoa, Hanell kertoo.

Laadunvalvonnan toiseksi viimeinen piste on Johanna Fagerströmin huone. Lattialla on useampikin pussi odottamassa testausta. Fagerström testaa kuinka paljon ja kuinka nopeasti vaippa imee nestettä ja mikä on vaipan pintakuivuus. Kuparisulfaattiliuos näyttää, miten neste leviää vaipassa. Aika vähän virheellisiä vaippoja pääsee Fagerströmin ja koneenhoitajien ohi kuluttajille: miljoonassa vaipassa on vain kolme tai neljä virheelllistä.

Viimeiset metrit radalla. Vaippa-aihion etu- ja takapuolelle tulee lisää kerroksia.Vielä muutama pyörähdys ja liimaus ja vaippa on valmis.  Teräksiset kourut nappaavat määrätyn määrän valmiita vaippoja, rutistavat ne pakkauskokoon ja ohjaavat ne pakkauslinjoille, jossa ne sujahtavat biohajoavaan pussiin. Pakkaamon herrat ja rouvat kasaavat lavapaketteja, trukinkuljettaja nostaa lavat hetkeksi varastoon. Siellä ne eivät kauan vanhene, vaan lähtevät rekalla kauppaan ja sieltä lopulliseen määränpäähänsä: taaperon mukavuudeksi.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.