Myllyn Paras - Tarinamme

Myllyn Paras Oy on innovatiivinen suomalainen yritys, jolla on pitkät perinteet mylly- ja pakaste-elintarviketuotannossa. Perheyrityksenä mylly on toiminut 1970-luvun alusta lähtien.

Myllyn Paras Oy on Suomen vanhin kauppamylly. Se on ollut toiminnassa yhtäjaksoisesti yli 85 vuotta. Mylly on toiminut samalla paikalla Hyvinkäällä alusta asti ja toiminta on laajentunut alkuvuosien kauramyllystä nykyaikaiseksi, korkeasti automatisoiduksi ja tehokkaaksi tuotantolaitokseksi. Tuotannossa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon kotimaista viljaa vuosittaisesta satotilanteesta riippuen.

-    Olemme markkinajohtaja makaronituotteissa sekä markkinakakkonen hiutaleissa ja jauhoissa. Tuotekehitys on suuntautunut vahvasti terveellisiin ja runsaskuituisiin viljatuotteisiin. Myllyssä jalostetaan vuosittain noin 75 000 tonnia viljaa, kertoo Myllyn Paras Oy:n kaupallinen johtaja Timo Jokela.

Leivonnaispakasteiden tuotekehityksessä keskeisiä asioita ovat tuotteiden herkullisuus, taikinoiden kuohkeus tai lehtevyys. Tuotekehityksen ansiosta myös täytteiden mehevyys pystytään säilyttämään pakkassäilytyksessä entistä paremmin.

-    Nykypäivän kuluttaja arvostaa arkipäivän ruoanlaitossa leivonnaispakasteiden kätevyyttä. Erilaiset makeat ja suolaiset leivonnaiset soveltuvat niin koululaisten välipaloiksi kuin kahvipöydän tarjottaviksi. Myös juhlatarjoiluun leivonnaispakasteet ja pakastetaikinat tuovat helpotusta ja nopeutta, kertoo Jokela.

Tällä hetkellä Myllyn Paras valmistaa Pirkalle munariisi- ja lihariisipasteijoita, jotka tuotetaan Uudenmaan alueen K-ruokakauppojen biojätteistä valmistetulla biokaasulla.

Lue lisää

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.