Wurstin tarina

Wurstin historia alkaa vuodesta 1986, jolloin Oiva Saarela kahden poikansa kanssa aloitti lihanjalostuksen Järvenpäässä. Miehet lähtivät perheineen pohjoisemmasta Järvenpäähän, joka oli valikoitunut tehtaan sijainniksi pääkaupunkiseudun läheisyyden vuoksi. Perustajakolmikolla oli vahva osaaminen liha-alalta aiempien työkokemuksen ja opintojen ansiosta. Toiminta lähtikin sujuvasti käyntiin ja sitä ohjasi ajatus, että tuotteet halutaan tehdä korkealaatuisista raaka-aineista ja kokolihasta.

Nyt, lähes 30 vuotta ja useaa tehtaan laajennusta myöhemmin, Wursti toimii yhä yhdessä toimipisteessä Järvenpäässä. Liikeidea korkealaatuisista tuotteista ja täyslihasta on pysynyt samana. Wurstin liikevaihto on kasvanut tasaisesti ja vuonna 2014 se oli noin 30 miljoonan euron luokkaa. Wurstin tunnetuimpia tuotteita ovat mm. erikoismakkarat esimerkiksi bratwursti, täyslihaleikkeleet kuten rosvopaisti ja siskonmakkara. Wurstilla pyritään tekemään omaa juttua ja keksimään jatkuvasti uutta.

Pirkka-tuotteita Wursti on valmistanut jo yli 15 vuotta, pisimpään valmistettuja tuotteita on esimerkiksi Pirkka bratwursti. Tällä hetkellä Pirkka lihajalosteet ja makkarat tuotetaan Uudenmaan alueen K-ruokakauppojen biojätteistä valmistetulla biokaasulla.

Lue lisää

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.