Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Taputtele sulanut taikina voidellun irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille noin 3 cm:n korkeudelle. Pistele pohja ja nosta kylmään kovettumaan.
Hienonna fetajuusto ja levitä tasaisesti piirakkapohjalle. Vatkaa munat, maito, pesto ja mustapippuri sekaisin. Kaada muna-maitoseos pohjan päälle.
Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä ja peitä piirakan pinta tiheästi limittäin ladotuilla viipaleilla. Hienonna valkosipulinkynsi ja sekoita oliiviöljyyn. Voitele kesäkurpitsat valkosipuliöljyllä.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla 35–40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pohja kypsä. Peitä vuoka tarvittaessa kypsentämisen aikana leivinpaperilla, jos reuna tummuu liikaa.
Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita kulhossa öljy ja balsamiviinietikka. Lisää ripaus suolaa ja pippuria. Sekoita joukkoon kirsikkatomaatit. Anna maustua huoneenlämmössä. Lisää tuoreita basilikanlehtiä juuri ennen tarjoilua. Lusikoi marinoituja kirsikkatomaatteja piirakan keskelle. Kesäkurpitsa-fetapiirakka maistuu lämpimänä ja kylmänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella hyvää! Pidin uunissa noin 10min pidempään, kun tuntui jäävän vähän löysäksi. Marinoidut tomaatit raikas lisä!
Katja
4 vuotta sitten
Kerrassaan hyvää 😊
pliitu
7 vuotta sitten
Tein ison pellisen. Taikinaa käytin vajaat kolme paketillista, salaattijuustoa kolme purkillista ja muna-maitoseosta kaksinkertaisen annoksen reseptiin verrattuna. Suhteet osuivat kohdalleen ja piirakka oli oikein maittava!
Taneli
7 vuotta sitten
Tätä kannattaa kokeilla! Helppo resepti ja aivan mahtava maku!