Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Mittaa jauhot ja kardemumma taikinakulhoon.
Sekoita juokseva rasva jauhojen joukkoon ryynimäiseksi seokseksi.
Mittaa maito, sokeri ja suola kasariin ja lämmitä hiukan kättä lämpöisemmäksi.
Lisää hiiva maitoon ja sekoita vatkaimella sekaisin jauhojen kanssa.
Ota taikina kulhosta ja vaivaa sitä hetki jauhotetulla pöydällä tasaiseksi taikinaksi.
Kauli taikina uunipannun pohjan ja reunan kokoiseksi. Siirrä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle kaulimen avulla ja tarkista, että se on ehjä ja peittää sekä pohjan että reunan.
Peitä pohjataikina leivinliinalla ja muovilla, esimerkiksi tuorekelmulla. Anna kohota lämpimässä paikassa pitkään, ainakin 45 minuuttia. Taikina ei kuitenkaan kohoa paljon.
Voitele piirakan reuna munalla ja pistele pohja haarukalla.
Sekoita kohmeisten mustikoiden joukkoon hillosokeri ja levitä marjat tasaisesti pohjalle. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alatasolla 15–20 minuuttia.
Anna piirakan jäähtyä, jolloin mustikkatäyte hyytyy. Leikkaa piirakka jäähtyneenä ja tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Pienempi määrä vehnäjauhoja riittää, tuli kuiva pohja ohjeen mukaisella määrällä. Hillosokerilla huolimatta aika liemevä jäähtymisen jälkeenkin, vaatii myös perunajauhoja. Kokeilen ensi kerralla kiehauttaa pakastemustikoita ja hillosokeria ensin kattilassa kasaan
Pike
8 kuukautta sitten
Olipa hyvä juhannuspiirakka. Tässä ei ollu paljon sokeria. Tuli lapsuus mieleen. Maidon sijaan laitoin vettä. Rasvana oli rypsi- ja oliiviöljy. Kohosi hyvin. Vähempi hiiva riittää. Tämä on kesän piirakka. Hillapiirakkana varmastii toimii. Vois kokeilla raparperistä. Happamuuden vois katkaista maitorahkalla.
H.l
1 vuosi sitten
Oli helppo tehdä ja oli jo hyvää vaikka ei ollut suolaa tai kardemummaa.
CS
2 vuotta sitten
Täyte liian makea. Puolet sokerista pois ja resepti on oikein hyvä! :)
Olen leipomut jo 10 v asti
2 vuotta sitten
TEIN JUURI PULLATAIKINASTA TULI HYVÄÄ
Pike
2 vuotta sitten
Paras pullamustikkapiirakka ikinä! Kiitos hyvästä reseptistä😃.
Susa
2 vuotta sitten
Tosi hyvä resepti. Taikina onnistui hyvin myös käsin. Jatkoon!
Kotileipuri
2 vuotta sitten
Piirakasta tulee todella hyvää, mutta suosittelen laittaa mustikoihin hillosokerin lisäksi myös vähän perunajauhoja, jotta mustikoiden sisältä tuleva ”mehu” ei valu uunipellille.👍
Mira
3 vuotta sitten
Taikina ei kohonnut yhtään vaikka annoin olla ohjeen mukaisen ajan
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Salainen puutarha, samaa taikinaa voi käyttää myös muihin piirakoihin, kuten esimerkiksi rahkapiirakkaan.
Salainen puutarha
5 vuotta sitten
Aivan järisyttävän loistava ohje! Ihan parasta mustikkapiirakkaa ikinä tuli tällä reseptillä. Voiko taikinaohjeella tehdä myös rahkapiirakkaa?
Eikka
5 vuotta sitten
Tosi hyvä resepti,jauhoja laitoin 7dl. se määrä riitti. Taikina on helppo tehdä ja käsitellä.Makoisaa , lapsuus tulee mieleen.Suosittelen
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Mitr74, taikinaan ei käytetä kananmunia.
Mitr74
5 vuotta sitten
Eikö taikinan joukkoon tarvii lisätä munia?
Sini
6 vuotta sitten
Tuli tosi hyvä! Ei kohoa enää liikaa uunissa, raikas ja mustikat pysyy mehukkaita.
Saara
6 vuotta sitten
Ei tullut hyvä. Jauhoja laitoin 7,5 dl, se oli liikaa. Ei kohonnut tarpeeksi. Olisi pitänyt olla pienempi pelti.
hyvää
7 vuotta sitten
on kyllä hyvä
Columbo
7 vuotta sitten
Aito mustikkapiirakka on tosiaan pullataikinaan tehty.Pidän myös enemmän päällisenä pensasmustikoista.
Valmis pullataikina on vaikeasti saatavana,olisi nopeatekoisempi.
hellukka
7 vuotta sitten
Ihania ajankohtaisia ohjeita ja joka makuun ja kyllähän pullapohjainen mustikkapiirakka on iki-ihanaa makumuistoa lapsuudesta!