Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunat ja sipuli ohuiksi viipaleiksi. Levitä perunat ja sipulit pellille leivinpaperin päälle, voitele ne öljyllä ja mausta suolalla. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä.
Viipaloi tomaatit ja puolita viinirypäleet. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja paloittele sinihomejuusto. Revi salaatit.
Sekoita kastikeainekset keskenään. Asettele salaatit, tomaatit ja viinirypäleet laakealle vadille. Kaada kastikkeesta noin puolet salaatin joukkoon. Lisää salaatin päälle lämpimät perunat ja sipulit, sinihomejuusto, loput kastikkeesta sekä pähkinärouhe. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.