Kananmunan keltuaiset ja valkuaiset hyötykäyttöön

Useissa ruoka- tai leivontaresepteissä on tarvetta vain kananmunan valkuaiselle tai keltuaiselle, jolloin osa kananmunasta jää ikävästi käyttämättä. Nappaa vinkit ylimääräisten keltuaisten ja valkuaisten hyödyntämiseen!

Keltuaiset ruoanlaitossa

Leivonnassa kananmunasta tarvitaan usein pelkkä valkuainen. Keltuaiset voi kuitenkin hyödyntää monipuolisesti ruoanlaitossa.

Kananmunan keltuaiset ovat monien kastikkeiden keskeisimpiä ainesosia. Valmista keltuaisista keitetyn parsan kylkeen hollandaisekastike tai kastike maukkaalle caesar-salaatille. Keltuaisia voi hyödyntää myös eräissä keitoissa, kuten kermaisessa parsakeitossa.

Myös monet jälkiruoat vaativat onnistuakseen yhden tai useamman kananmunan keltuaisen. Esimerkiksi täyteläistä vaniljakastiketta varten tarvitaan jopa neljä keltuaista. Lisäksi keltuaisia voi käyttää vaikkapa pullien voiteluun.

Valkuaiset leivonnassa

Perinteisimmillään kananmunan valkuaisia käytetään suussa sulavan marengin valmistuksessa. Tämä herkku taipuu moneksi: voit loihtia siitä pieniä maukkaita marenkipaloja tai herkullisen mustaherukka-suklaapavlovan kahvipöydän kruunuksi.

Voit käyttää ylimääräiset kananmunan valkuaiset myös ihanien jälkiruokavaahtojen ja sorbettien valmistukseen. Maista raikasta vadelmavaahtoa tai viileää mangosorbettia. Kauniisiin macaronseihin tarvitaan myös valkuaisia.

Urheilijan munakas syntyy lisäämällä pari ylimääräistä valkuaista tavallisen munakkaan ohjeeseen. Lisäproteiinilla riittää potkua koko päivään!

Hyvää kananmunasta

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Vinkit leivontaan ja ruoanlaittoon

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Pääsiäisen herkkuja kananmunasta

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset