Näin käsittelet korvasienet

Keväällä esiin putkahtelevat korvasienet ovat herkullinen lisä ruokapöytään – kunhan valmistus vain hoidetaan huolella.

Tuoreena tappavan myrkyllisiä

Sienestäjän talven yli kestänyt odotus palkitaan jo keväällä, kun korvasienet alkavat nousta hakkuuaukeille ja myllätyille metsäpalstoille. Hillityn ruskea, aivomaisesti poimuttunut korvasieni on omalaatuinen tapaus. Sieni on oikein käsiteltynä suomalaisen sienimetsän herkullisinta satoa. Tuore korvasieni taas on tappavan myrkyllinen, joten valmistus vaatii huolellisuutta.

Keittämällä saat sienistä syötäviä

Korvasienet käsitellään syömäkelpoisiksi keittämällä. Sienet keitetään runsaassa vedessä vähintään kahteen kertaan ja huuhdellaan kunnolla jokaisen keittämisen jälkeen.

Keittämiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Vaiva kuitenkin kannattaa, sillä voimakasarominen sieni sopii täydellisesti keväisiin keittoihin ja kastikkeisiin. Noudattamalla seuraavia ohjeita käsittelet korvasienet mahdollisimman turvallisesti.

Vaihe 1: Puhdistus

Tuoreet korvasienet puhdistetaan hiekasta harjaamalla ja tarvittaessa huuhtelemalla.  Myös hiekkaiset tyvet leikataan irti. Sienet kannattaa halkaista, sillä etanat pitävät mielellään majaa ontossa lakissa. Korvasieniä käsitellessä on suositeltavaa käyttää suojakäsineitä. Sienten puhdistuksen aikana vältä myös koskemasta kasvoihin.

Vaihe 2: Keittäminen

Keitä korvasieniä runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia. Aloita laskeminen, kun vesi kiehuu sienten lisäämisen jälkeen. Keittiö kannattaa pitää hyvin tuuletettuna korvasienistä haihtuvien myrkkykaasujen vuoksi. Korvasienten keitinvettä ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa, kaada se siis pois keittämisen jälkeen.

Vaihe 3: Huuhtelu

Kaada keitetyt sienet lävikköön ja huuhtele ne huolellisesti runsaassa vedessä. Purista tämän jälkeen sienistä hellävaraisesti ylimääräinen vesi.

Vaihe 4: Toinen keittäminen ja huuhtelu

Yksi keittämiskerta ei riitä, joten sienet on keitettävä uudelleen. Toista siis 2. vaihe uudella keitinvedellä ja tämän jälkeen suorita myös 3. vaihe toistamiseen. Tämän jälkeen sienet ovat valmiit käytettäviksi ruoanlaitossa.

Tutustuthan korvasienien tarkempiin käsittelyohjeisiin esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilla.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.