Meirami

Pohjois-Afrikasta ja Lounais-Aasiasta kotoisin oleva maustemeirami on hienoarominen yrtti, jonka tunnistaa pienistä harmahtavista lehdistä.

Perinteisesti meillä Suomessa meirami on tuttu kaaliruoista ja hernekeiton maustajana. Lisäksi meiramia kannattaa kokeilla monipuolisesti myös sieniruokiin, makaroni- ja tomaatti-, kala ja äyriäisruokiin sekä muna- ja juustoruokiin. Myös vihannespaistokset, pizzat, pasteijat, sämpylät, marinadit ja kermaviilikastikkeet saavat aromia ja tuoksua meiramista.
Meirami tuo houkuttelevaa makua myös makeisiin herkkuihin. Esimerkiksi omenan mausteena meirami on erinomainen uuniomenissa ja omenapiiraissa. Meirami tuo raikasta makua erilaisiin omena- ja raparperijuomiin.

Basilika, kynteli ja timjami ovat meiramin yleisimmät yrttikumppanit maustamisessa. Valkosipuli sopii myös meiramin kera.

Mikäli reseptissä on käytetty kuivattua meiramia, muistisääntö auttaa: 1 teelusikallinen kuivattua meiramia vastaa 1 ruokalusikallista tuoretta meiramia. Sama sääntö pätee kaikkien yrttien käytössä.

Meirami

Vinkki!

Näppärä kasvislisäke syntyy maustamalla porkkanakuutiot meiramilla. Kuutioi porkkanoita, kypsennä vesitilkassa höyryttämällä tai voissa hauduttamalla n. 10–15 min. Ripottele meiramisilppua päälle ja nauti.

 

Kaalipunajuuripaistos

Kaali-punajuuripaistos

6 annosta valmistusaika 75 minuuttia


1 kg valkokaalia
4 punajuurta
2 sipulia
20 g voita tai öljyä
½ dl siirappia
1 ruukku Järvikylän Meiramia
1 ruukku Järvikylän Oreganoa
1 ½ tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
3 dl kuohukermaa
200 g vuohenjuustoa, fetajuustoa tai
sinihomejuustoa

Suikaloi valkokaali, kuori ja suikaloi punajuuret sekä sipulit. Kuumenna rasva laakeassa pannussa, lisää kaalisuikaleet pannuun ja kypsennä keskilämmöllä noin 15 minuuttia. Sekoita punajuuri- ja  sipulisuikaleet, siirappi, sekä silputut yrtit kaalisuikaleisiin, mausta ja kaada seos lakeaan uunivuokaan. Valuta kerma vuokaan. Paista uunissa 170 asteessa 45–60 minuuttia. Kypsymisaika riippuu kaalin ja punajuuren kovuudesta ja suikaleen koosta sekä halutusta ruoan kypsyysasteesta.
Laita juusto viipaloituna tai murennettuna ruoan pinnalle 10 minuuttia ennen vuoan uunista ottoa ja nosta lämpötila 225 asteeseen. Ota vuoka uunista kun juustoviipaleissa on kaunis väri. Tarjoa salaatin ja leivän kanssa tai ruokien lisukkeena.

 

Kaalivokki

Kaalivokki

6 annosta valmistusaika 20 minuuttia

Maustekastike

1 sitruunan mehu
½ dl vettä
½ dl chilikastiketta
¼ dl soijakastiketta
3 tl siirappia tai hunajaa
1 tl perunajauhoja
½ –1 tl inkivääriä
½ tl rouhittua mustapippuria

Kasvikset

1 (300 g) parsakaalin kukinto
1 (300 g) pieni kukkakaali
5–6 savoijinkaalinlehteä tai vastaava
määrä lehtikaalia
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
½ dl (seesaminsiemen- tai hasselpähkinä)
öljyä
1 ruukku Järvikylän Meiramia
½ ruukkua Järvikylän Basilikaa
1 dl saksan- tai pekaanipähkinöitä


Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Huuhtaise kaalit. Leikkaa kaalinlehdet ohuiksi suikaleiksi, viipaloi parsa- ja kukkakaali. Kuori halkaistu sipuli ja leikkaa puolikkaat ohuiksi lohkoiksi, viipaloi kuoritut valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy vokkipannussa. Lisää sipuliviipaleet pannuun ja paista niihin hiukan ruskeaa väriä, lisää kaalisuikaleet ja anna niiden paistua yhdessä sipulien kanssa
noin 5 min, pöyhi välillä. Lisää kukka- parsakaaliviipaleet ja jatka paistamista vielä 7–10 min, silloin tällöin kasviksia pöyhien. Silppua meirami ja lisää kaksi kolmas osaa silpusta sekä sekoittamasi maustekastike pannuun. Sekoita ja anna kiehahtaa. Ripottele rouhitut pähkinät, revityt basilikalehdet ja loput meiramisilpusta vokin päälle. Nauti kasvisruokana tai tarjoa liha-, kalatai tofuruokien lisukkeena.

Vinkki!

Voit paistaa kasvikset erissä esim. paistokasarissa. Laita kasvikset pannuun takaisin ja lisää kastike päälle. Voi korvata savoijinkaalinlehdet valkokaalin-, punakaalin- tai kiinankaalinlehdillä.

Meiramilla makua ruokiin!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Yrtit tutuiksi

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.