Tuulahdus tropiikkia

Tuo tropiikki kotikeittiöösi maistelemalla erilaisia eksoottisia hedelmiä. Niissä riittää monenlaista muotoa ja mielenkiintoista maisteltavaa. Oletko tutustunut jo granaattiomenaan ja passionhedelmään?

Granaattiomena

Granaattiomenan käyttäminen ruoissa on trendikästä. Sen upean väriset siemenet koristavat ja maustavat monia ruokia ja juomia.Granaattiomena

Ulkonäöltään granaattiomena muistuttaa omenaa ja sipulia. Hedelmässä on paksut, syötäväksi kelpaamattomat, ruskeanpunaiset ja nahkamaiset kuoret. Parhaimmillaan hedelmä on kuoren ollessa kiiltävä.

Granaattiomenan sisus on lokeroinen ja täynnä siemeniä, joita ympäröi punainen, mehukas ja raikas malto. Malto muistuttaa hieman punaherukoita. Granaattiomenasta syödään vain malto.

Parhaiten granaattiomenan saa syötyä, kun leikkaat granaattiomenan molemmista päistä pois pyöreähkön palan, jotta saat vaaleiden kalvojen muodostamat lohkot näkyviin. Leikkaa hedelmä lohkoiksi kalvojen kohdalta. Ota suuri kulho ja irrottele siemenet lohkoista niin, että kätesi ovat kulhon sisällä. Varo, ettei granaattiomenamehua roisku vaatteillesi, koska se lähtee huonosti
pesussa pois.

Granaattiomena sopii niin salaatteihin, kuin leivonnaisten koristeeksi. Kokeile granaattiomenaa vaikkapa mausteisessa karitsan paahtopaistisalaatissa.

Passionhedelmä

Passionhedelmä eli kärsimyshedelmä on ulkonäöltään tumman kurttuinen, mutta sisältö yllättää mehukkuudellaan. Kuoren alta paljastuu pehmeä ja hyytelömäinen sisus, jonka maku muistuttaa mansikkaa, ananasta ja appelsiinia.Passionhedelmat

Passionhedelmän väri voi vaihdella vihreästä tumman punertavaan. Lajikkeita on satoja, joten myös ulkonäkö vaihtelee.

Hedelmän sisällön voi lusikoida sellaisenaan, mutta se sopii mainiosti myös jogurtin ja rahkan kanssa syötäväksi. Kokeile hedelmää myös smoothien, mehun tai boolin mausteena. Mehukkaat siemenet voit lusikoida salaatin pinnalle tai jälkiruokiin. Sisuksesta irtoavan mehun voit paseerata suoraan siivilän läpi juomiin tai jälkiruokakastikkeisiin.

Kokeile vaikkapa ananas-passionhedelmäsalaattia. Se vie sinut makumatkalle lämpimään.

Tiesithän

K-ruokakaupoissa sinua palvelevat erityisruokavalioihin perehtyneet K-ravintotaitajat! Kysy heiltä apua ja vinkkejä eri ruokavalioihin sopivista tuotteista ja ruoanvalmistuksesta

Granaattiomena on talven näyttävä herkku

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tarjoukset