Kesä saa suomalaiset syömään kasviksia

Kesä tuo tuoretta satoa suomalaisten ruokapöytiin, ja etenkin kasviksia kulutetaan kesällä runsaasti muita vuodenaikoja enemmän, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus. Suomalaisen, lähellä tuotetun ruoan syöminen tukee samalla kotimaista työtä, kampanja muistuttaa.

Kasviksia kesälautasille

Taloustutkimuksen toteuttaman Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyn mukaan suuri osa suomalaisista syö kesällä muihin vuodenaikoihin verrattuna enemmän kasviksia.

Kysyttäessä mikä omissa ruokailutottumuksissa eniten muuttuu kesällä, reilu 40 prosenttia vastaajista kertoi lisäävänsä kasvisten käyttöä. Vastaajista 15 prosenttia kertoi lisäksi ruokavalion muuttuvan terveellisemmäksi.

– Kasvisten voimakkaampi suosiminen korostuu etenkin naisilla, joista jopa joka toinen kertoi lisäävänsä kasvisten käyttöä. Samoin naiset arvioivat miehiä useammin oman ruokavalion muuttuvan kesällä terveellisemmäksi. Tuloksissa on hieman yllättävää se, että vajaalla kolmanneksella, eli 27 prosentilla vastaajista, ruokailutottumukset eivät muutu lainkaan, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kuvailee.

Hieman yllättäen myös herkuttelun totesi lisääntyvän vain 14 prosenttia vastaajista, vaikka kesä on esimerkiksi jäätelönsyönnin sesonkiaikaa.

– Kesään kuitenkin kuuluvat vahvasti esimerkiksi grillissä valmistettavat herkut. Kyselyn mukaan etenkin miehet, ja erityisesti nuoremmat ikäryhmät, syövät kesäaikaan enemmän lihaa. Vanhempi ikäpolvi sitä vastoin lisää kalan käyttöä, Eljala toteaa.

Näin suomalaisten ruokailutottumukset muuttuvat kesäisin

• Kasviksien käyttö lisääntyy (42 %)
• Ruokailutottumukseni eivät muutu mainittavasti kesällä (27 %)
• Ruokavalio muuttuu terveellisemmäksi (15 %)
• Herkuttelu lisääntyy (14 %)
• Lihan käyttö lisääntyy (14 %)
• Kalan käyttö lisääntyy (12 %)

Kukkakaali on kesän hittituote - peruna pitää pintansa

Kesällä suomalaisen uuden sadon kasvisten valikoima kaupassa on parhaimmillaan.

– Tämän kesän hittituote on kukkakaali, jota saadaan suomalaisena kesäkuun lopulla. Vihannesmyynnissä myydään juhannuksena perinteisesti varhaisperunaa, myös uuden sadon sipuli ja porkkana saapuvat kauppaan. Salaattitarpeita menee paljon vihannesosastolla. Vihannekset ja marjat sopivat hyvin myös terveellisemmäksi evääksi, kertoo K-supermarket Postitalon kauppias Aki Luomanen.

K-ruokakaupoissa on hyvä valikoima lähituottajien kasviksia ja uusia kumppaneita etsitään jatkuvasti.

– Lähialueelta tulee meille kesä-heinäkuun vaihteessa esimerkiksi mansikkaa ja hernettä ja syksymmällä suomalaisia marjoja, kertoo Luomanen.

Suosi lähiruokaa

Kotimaisia raaka-aineita ja lähiruokaa ostamalla tukee samalla Suomen työllisyyttä ja luo uusia työpaikkoja.

– Selvityksemme mukaan Suomeen syntyisi vuodessa jopa 10 000 uutta työpaikkaa, jos suomalaisiin tuotteisiin sijoitettaisiin kuukaudessa kymmenen euroa enemmän, Eljala toteaa.

Suomalaista työtä tukevat tuotteet erottaa K-ruokakauppojen hyllyjen välissä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatunnuksesta ja tutuista Avainlippu, Design from Finland, Sirkkalehti ja Hyvää Suomesta -merkeistä.

Miten Sinun ruokailutottumuksesi muuttuvat kesäisin?

Lisääntyykö kasvisten käyttö vai tiriseekö grillissä vain mehevät pihvit? Miten omat ruokailutottumuksesi muuttuvat kesäaikana?
Syön kesällä erityisesti tuoreita sesongin kasviksia: uusia perunoita, kukkakaalia ja mansikoita.
Mitäpä sitä muuttamaan, samat ruoat maistuvat ympäri vuoden.
Syön kesällä terveellisemmin.
Jäätelöä ja ihania grilliruokia! Kesällä herkuttelen!
Ei lisäkkeillä niin väliä, kesäpöydässäni panostetaan liharuokiin.
Kala on kesän suosikkiruokani. Meillä grillataan lohta ja maistellaan silliä.
Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Suosi sesongin makuja

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Suomalainen joulumenu

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.