Pariskunnan yhteinen työ

Mitä tapahtuu yhtenä tavallisena päivänä Suomessa? Siitä kertovat nämä tarinat. Yksi arjen valinta johtaa toiseen – ja toinen kolmanteen. Niistä on kotimainen päivä on tehty.

13:30 Sauvossa Uotkullan tilalla Satu, 46, ja Kari, 47, Alakylä ovat ryhtyneet siivoamaan. Jäljellä on lakanoiden vetäminen ja peittojen puistelu. Aamu on alkanut tavalliseen tapaan aikaisin 130 emakon sikalassa, joka peltoviljelyn kanssa pitää pariskunnan kiireisenä seitsemänä päivänä viikossa.

”Nykyään sikatilat erikoistuvat kasvattamaan pikkuporsaita tai teuraspainoisia sikoja. Meidän yhdistelmä-sikalassamme possut kasvavat koko ikänsä samassa sikalassa”, Kari kertoo.

Pari tapasi vuonna 1993 tanssiravintolassa. Suhteen alkuvaiheessa kumpikin oli töissä tilan ulkopuolella. Karille on ollut lapsesta asti selvää, että hän ottaa isoisänsä vuonna 1938 hankkiman tilan haltuunsa. Tila siirtyi pariskunnalle vuonna 1999.

”Päivät saattavat venyä 15-tuntisiksi, mutta välillä selvitään kahdeksalla. Onneksi myös neljästä lapsestamme on ollut paljon apua”, Kari kiittelee.

”Tilan jatkajasta emme vielä tiedä. Vanhin poikamme opiskelee lääketiedettä, ja täytyyhän muidenkin saada tehdä valintansa vapaasti”, sanoo Satu, joka on koulutukseltaan agrologi.

Pariskunta on HKScan Finlandin sopimustuottaja ja kasvattaa porsaitaan Rypsiporsas-konseptin mukaisesti.

”Rypsiporsas syö kotimaisen viljan lisäksi rypsiöljyä, joka parantaa rasvan laatua lihassa luonnollisella tavalla. Ja näkyyhän rypsiöljyn käyttö myös lihan laadussa ja mureudessa”, Kari toteaa.

Satu ja Kari ovat kotimaisen tuotannon vankkoja puolestapuhujia. Molempien mielestä on hyvä, että eläinten hyvinvointi on vahvasti esillä julkisessa keskustelussa.

”Se on meillekin tuottajina ensi- arvoisen tärkeää. Meillä possujen karsinat kuivitetaan, possut saavat virikemateriaalia ja eläintiheys pidetään määräysten mukaisena. On myös hyvä, että valvonta on erittäin korkeatasoista. Suomessa possuja lääkitään ainoastaan tarpeeseen, kun ulkomaalaisilla tehotiloilla lääkitys on täysin rutiininomaista”, Kari vertaa.

Viimeinenkin peitto on pudisteltu. On aika lähteä sikalaan töihin.
”Kyllä me vapaa-aikaakin vietämme. Minä käyn ratsastamassa ja Kari rassailee jenkkirautaansa”, Satu nauraa.

Suomalaisen työn puolesta

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.