Ruista ranteessa

Kun viljelijä katsoo peltoaan, mielessä risteilevät monenlaiset ajatukset. Kävimme neljällä tilalla kysymässä, miksi Suomessa kannattaa viljellä.  

Tuusulalainen maanviljelijä Jouko Riola, 57, seisoo ruispellollaan ja miettii tämänvuotisen sadon laatua. Suunnitelma on selvä. Puituaan rukiin Jouko kiikuttaa näytteet Helsingin Mylly Oy:lle.

”Sitten katsotaan, miten miehen käy. Rukiin viljely on aikamoinen taitolaji. Molempien osapuolten etu on saada aikaan laadukasta jälkeä.”

Jos näytteet ovat kunnossa, Jouko vie rukiin alkuvuodesta myllylle. Joukon isoisä osti tilan juuri itsenäistyneeltä Suomen valtiolta 70 vuoden maksuajalla.

”Vuonna 1998 maksoin viimeisen erän pois. Meistä neljästä lapsesta minä jäin hoitamaan tilaa.”

Seuraava sukupolvenvaihdos ei ole yhtä selvä. Joukon kolme lasta opiskelee korkeakouluissa.

”Joku heistä jatkaa tilanpitoa. Maa- talous on muuttunut entistä vaativammaksi. Jos 50 vuotta sitten tilaa jäi hoitamaan se, jota koulu kiinnosti vähiten, pärjää näissä hommissa nykyään luultavimmin perheen innovatiivisin tyyppi.”

Joukon toimeentulo tulee puoliksi maatalouden ulkopuolelta. Kokemusta on niin maatalouskonekaupasta, rekkayrityksestä, rakennusfirmasta kuin huoltotöistäkin. Suomessa vain harva elää yksinomaan kasvinviljelyllä.

”Puhun aina suomalaisen rukiin puolesta, koska se on ulkomaista laadukkaampaa ekologisten viljelymenetelmien sekä puhtaamman maaperän ja ilmaston vuoksi.”

Pellolta Vaasan Ruispalaksi

Jos tämän vuoden koko sato saadaan korjattua, päästään rukiin omavaraisuudessa Suomessa tänä vuonna 60 prosenttiin. Siinä on Suomessa onnistuttu viimeisen 20 vuoden aikana vain muutaman kerran.

Kun ruis saapuu Helsingin Myllyyn, se puhdistetaan, jauhetaan ja kuljetetaan Vaasan Oy:n leipomoihin Kuusankoskelle ja Tampereelle. Siellä siitä syntyy Suomen suosituin leipä Vaasan Ruispalat.

Suomalaisen työn puolesta

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.