Nacholautanen tuo makua talvi-iltaan
Kun ulkona vihvoo ja tuiskuttaa lunta, lämmittää tulinen texmex-ruoka mukavasti sisältäpäin. Mausteet ja värikkyys tuovat toivottua vipinää talvi-iltoihin.Kokoa nacholautanen eli nachos supreme laakealle tarjoiluvadille. Herkusta riittää useammallekin iltapalaksi tai pikkujouluherkuksi.
Nacholautasen sielu on haudutettu tomaatti-papukastike, joka syntyy sipulista, paprikasta ja ruskeista pavuista. Jos uskallat, silppua sekaan myös tuoretta chiliä! Lado tarjoiluvadille vuorotellen maissilastuja, papukastiketta sekä juustoraastetta – herkku on hetkessä valmis!
Nachovuoka – hitiksi noussut lohturuoka
Kokeile myös toista kylmien iltojen täydellistä iltapalaa, nachovuokaa. Edellistä hieman tuhdimpana tämä soveltuu isompaankin nälkään.
Valmista nachovuoka jauhelihasta tai kanasuikaleista. Lihattoman version voit tehdä puolestaan käyttämällä papukastiketta. Tavallisten maissilastujen sijaan voit myös hieman seikkailla ja kokeilla esimerkiksi Pirkan chilinmakuisia maissilastuja.
Säädä tulisuutta tarpeen mukaan valitsemalla joko keskivahvaa tai vahvaa salsadippiä. Jos tykkää oikein tulisesta, lisää joukkoon myös Pirkan jalapenoviipaleita.