Silliä, silakkaa ja muikkua kesäperunoiden kaveriksi
Herkulliset kalaruoat sillistä, silakasta ja muikusta ovat mitä mainiointa kesäruokaa uusien perunoiden kanssa nautittuna.
Paistetut muikut
Kesäisempää tuoksua kuin voissa vastapaistettujen, ruisjauhoissa pyöräytettyjä muikkuja saa hakea. Paista muikut pannulla tai ulkona muurikkapannulla käännellen.
Savumuikut ja kirsikkawaldorf
Savustuspönttö kannattaa ottaa rohkeasti käyttöön myös muiden kalojen kuin lohen savustamisessa. Valitse lisäkkeeksi kirsikkawaldorf, jos haluat perunoiden sijaan kokeilla jotain uutta ja jännittävää lisäkettä.
Marinoidut muikut
Marinoi muikut runsain yrtein ja nauti aasialaisesta makuelämyksestä. Marinadiin uppooaa muun muassa thaibasilikaa, korianteria ja limemehua, joten luvassa on hyvinkin raikas kalalisäke uusien perunoiden oheen.
Marinoidut silakat
Hyppää Espanjan iltojen tunnelmiin tapastyylisten silakoiden avittamana. Marinadiin käytetään valkoviiniä ja etikkaa, jotka tuovat makuun kirpakkaa happamuutta.
Halstratut silakat
Halsterissa silakoihin saadaan hiillostunut pinta. Tämä herkullinen kesäruoka valmistuu mainiosti myös avotulella ulkona, joten hyödynnä mahdollisuuksien mukaan ulkokokkausmahdollisuuksia.
Sinappisilakat
Sinappisessa kastikkeessa marinoidut silakat maistuvat limpun tai perunoiden kanssa.
Gremolatasilli
Gremolatasillissä maustetaan yksinkertaisesti valkosipulilla, sitruunalla ja persiljalla.
Yrttisilli
Yrttisilli sopii niin muurikalla paistettujen blinien kuin keitettyjen perunoidenkin kanssa nautittavaksi. Tahnamainen kastike on pehmeän makuinen lisäke kalapöytään.
Sitruuna-valkosipulimarinoidut silakat
Klassinen sitruunan ja valkosipulin yhdistelmä toimii herkullisesti myös silakoiden marinoimiseen.