Pirkka saaristolaiskalapihvi on ekologinen vaihtoehto ruokapöytään

Pirkka saaristolaiskalapihvi on ekologinen vaihtoehto ruokapöytään

Pirkka saaristolaiskalapihvit valmistetaan kestävää kalastusta edistävän Lähikalahankkeen lahnasta. Kiertotaloutta edistävä teko kisaa Vuoden vastuullisuusteon tittelistä K-Ruoka Awards 2017 -kilpailussa.

Suomessa on useita alihyödynnettyjä resursseja. Yksi niistä on Itämeren lahna, jota vielä 70-luvulla syötiin runsaasti, mutta nykyään yhä vähemmän.

“Kuluttajat eivät koe lahnaa ruokakalaksi. Siksi halusimme ryhtyä yhteistyöhön Keskon kanssa, jotta lahna saataisiin hyötykäyttöön ja takaisin ruokapöytiin”, Miina Mäki hankkeen takana olevasta John Nurmisen Säätiöstä kertoo.

Saaristomeri on vuosien saatossa rehevöitynyt, koska vedessä on liikaa ravinteita erilaisten levien kasvua varten. Lahnan ja muidenkin särkikalojen kalastuksella on merkittäviä positiivisia ympäristövaikutuksia.

“Saaristomeren lähikalahankkeessa kalastetaan nimenomaan lahnaa, koska sitä kalastetaan niin vähän. Kun lahnaa kalastetaan, osa merta rehevöittävistä ravinteista saadaan kalan mukana vesistöstä pois”, Mäki selittää hankkeen taustoja.

Lähikalahankkeessa lahnoja pyydystetään rysäpyydyksillä, joista esimerkiksi uhanalaiset tai vielä liian pienet kalat on helppo vapauttaa turvallisesti takaisin veteen. Tavoitteena on tuoda markkinoille eettistä ja ekologista lähiruokaa ja samalla tarjota ruuanlaittajille uusi, herkullinen vaihtoehto ruokapöytään.

“Lahnasta tehdyt Pirkka saaristolaiskalapihvit lanseerattiin viime huhtikuussa ja ne ovat nousseet yhdeksi suosituimmista pakastekalatuotteista K-Ruokakaupoissa”, Mäki kertoo.

Tutustu finalisteihin

Sinua saattaisi kiinnostaa