Onni on lämmin grillileipä

Onni on lämmin grillileipä

Leipä kuuluu olennaisena osana suomalaiseen ruokapöytään. Moneen eri makuun muunneltavasta leivästä kannattaa tehdä grillijuhlien tähti!

Kesällä grillin ääreen on kiva kerääntyä porukalla – oltiinpa sitten kotipihalla, kesämökillä tai retkellä. Perinteisen lihan rinnalle grilliin sopii mainiosti leipä, josta saa helposti hyvää purtavaa erilaisilla päällysteillä ja täytteillä.

Grillileipä muuntuu moneksi

Grilli antaa leivälle rapean pinnan, ja ritilä pariloi sille komeat rusketusraidat. Eilinenkin leipä maistuu pienen paahtamisen jälkeen jälleen maukkaalta. Vaalean leivän lisäksi grillissä kannattaa kokeilla myös ruisleipää.

Paahdetun leivän voi sivellä oliiviöljyllä tai dipata salsaan, jolloin siitä saa kevyen alkupalan tai lisukkeen salaatille. Pääruoaksi grillattavan leivän väliin sopivat lihat naudasta broileriin. Grilliherkut voi myös sujauttaa kevyesti paahdetun pitaleivän sisään. Kasvissyöjän grillibruschetta syntyy puolestaan tomaatista, pestosta ja mozzarellasta.

Erilaiset juustot, kuten halloumi, aura- tai vuohenjuusto maistuvat mitä parhaimmalta grillatulla leivällä. Kesäsesongin tuoreet mansikat pääsevät oikeuksiinsa mansikka-vuohenjuustoleipien välissä. Grillileipäsestä saat myös helposti hampurilaisen, täyttämällä sen paistetuilla jauhelihapihveillä,tomaatilla, salaatilla ja majoneesilla.

Pekoni-jalapenogrillileivät ja vuohenjuusto-avokadogrillileivät sopivat rentoihin illanistujaisiin grillin äärellä ja vievät hyvin nälän. Voit myös koota grillin lähelle grillileipäbaarin, josta syöjät voivat rakentaa omat leipänsä erilaisista kasviksista, juustoista, leikkeileistä ja levitteistä.

Herkullisen lisukeleivän saat tekemällä viiltoja kokonaiseen maalaisleipään ja täyttämällä koloset tuoreilla yrteillä, voilla ja juustoraastella. Kietaise leipä folioon ja grillaa rapeaksi.