Kääri jouluilo pakettiin!

Kääri jouluilo pakettiin!

Jos kaipaat vaihtelua perinteiselle joulupaperin, lahjanauhan ja kortin yhdistelmälle, kokeile lahjojen koristelua vaikka perunalla, rosmariinilla tai sokerikuorrutteella. Luit oikein – tässä ovat vinkit joulun näteimpiin paketteihin.

Kun joululahjat ovat valmiina, on koristelutalkoiden aika. Varaa esille ainakin lahjapaperia ja ruskeaa pakkauspaperia, teippiä, juuttinarua ja sormivärejä. Kurkista rohkeasti myös ruokakaappiin, sillä mausteet, kuten kokonaiset kanelitangot ja tuoreet rosmariininoksat sopivat tuoksuviksi koristeiksi lahjapaketteihin.

1. Perunakuviot

Valitse paperiksi imukykyistä paperia, esimerkiksi sanomalehtipaperia tai pakkauspaperia. Paina paperille värikkäitä tai yksivärisiä kuvioita perunaleimasimella.

Perunaleimasimen teko on helppoa: halkaise peruna puoliksi, piirrä halkaistulle pinnalle kuvio ja kaiverra sen ulkopuolelta perunaa pois niin, että kuvio jää koholle. Paina kuvioita peitevärillä tai musteella.

2. Leijailevat hiutaleet

Kääri lahja taivaansiniseen paperiin ja liimaa päälle paperista leikattu lumihiutale – tai montakin. Paperisen lumihiutaleen voit leikata tavallisesta kopiopaperista, silkki- tai leivinpaperista tai esimerkiksi servetistä.

3. Koristeet keittiöstä

Sido lahjapaperiin kiedotun lahjan ympärille juuttinarua ja lisää lopuksi rusettiin tai nauhan alle aromikas koriste: rosmariinin tai kuusen oksa, kaneli- tai vaniljatako.

4. Piparipaketti

Naamioi lahja piparkakuksi. Paketoi lahja ruskeaan pakkauspaperiin ja pursota päälle valkoista askartelumaalia sokerisen piparkakkukuorrutteen tapaan. Piirrä erilaisia kuvioita tai vaikka koko piparkakku-ukko.

5. Ompelukoneen kautta

Pienet tai pehmoiset paketit voit myös ommella kasaan. Leikkaa vahvasta paperista kaksi samanlaista kuviota – esimerkiksi piparkakkua, neliötä tai tähteä. Asettele lahja papereiden väliin ja ompele reunat kiinni ompelukoneella. Kokeile värikästä lankaa ja erilaisia ompeleita.