Jokaisen auton ensiapuvarustus
Turvallinen ja fiksu ajotapa auttavat liikenneturvassa pitkälle. Autossa on kuitenkin hyvä kuljettaa onnettomuuksien tai muiden yllättävien käänteiden varalta mukana tiettyjä turvavarusteita.
Ensiapulaukku
Ensiapulaukku kuuluu autoilijan perusvarusteisiin. Auton ensiapulaukun sisältö on hyvä suunnitella nimenomaan tienpäälle, esimerkiksi kolaritilanteiden ensiaputarpeisiin. Ensiapulaukun sisältä voi löytyä apu monenlaiseen tilanteeseen, mutta hyvän peruslaukun sisältö on seuraava:
Sideharsoa, hakaneuloja, steriilejä sidetaitoksia, haavapyyhkeitä, desinfiointilappuja, vanupuikkoja, kertakäyttöhanskat, suusuojus, kantoliina, kiristysside, ihoteippiä, pinsetit, pelastuslakana, sakset, laastaria, hätäensiapuohjeet.
Varoituskolmio ja heijastinliivi
Lakikin sen sanoo: Ajoradalle pysähtynyt ajoneuvo vaatii varoituskolmion. Varoituskolmio on pakollinen varuste Suomessa. Ajoradalla tai sen läheisyydessä kuljeksiva ihminen tarvitsee lisäksi heijastinliivin. Toisinaan auto saattaa jättää tienpäälle, turvaa siis näissä tilanteissa itsesi ja muut autoilijat.
Muita
Muita tärkeitä turvavarusteita, erityisesti paljon autoileville ja autoa työkseen ajaville ovat: jauhesammutin, lasivasara ikkunoiden rikkomista varten, turvavyönleikkuri esimerkiksi turvavyön jumiutumistilanteisiin sekä taskulamppu.