Lasten makusatu: Herneiden hilpeä toripäivä

Unihiekka karisi silmistä sekunnissa, kun pikkuinen herneenpalko hyppäsi luokkakavereidensa kanssa koriin.

– Ovatko kaikki kyydissä? kysyi lehtori Herne pälyillen silmälasiensa takaa levottomasti liikehtivää luokkaa.

– Ollaan, ollaan! herneet huudahtivat yhdestä suusta.

Lehtori nyökkäsi tyytyväisenä ja matka kaupunkiin sai alkaa. Tärisevä ja pärisevä kyyti oli kaikille uutta ja ihmeellistä, joten hernekopasta kuului vähän väliä ihastuneita huokaisuja ja kiljahduksia.

Vehreä peltomaisema vaihtui nopeasti korkeisiin taloihin, minkä jälkeen auto kurvasikin perille.

Hädässä varhaiskaali tunnetaan

Torilla vallitsi hilpeä tunnelma. Kojut notkuivat kasviksista ja hedelmistä, ilmassa tuoksui vastapaistettu pulla ja kauempaa raikasi haitarimusiikki.

– Menkääpä parijonoon, pikkupalkoset! lehtori Herne hoputti.

Porkkanoita, kesäkurpitsoja, perunoita ja jopa eksoottisia vesimeloneja. Santeri katseli ympärilleen ihmeissään pieni hernepää pyörällä. Hän jäi hetkeksi ihmettelemään kaikkea näkemäänsä, kun huomasi yhtäkkiä muun luokan olevan tiessään.

– Lehtori Herne? pikkuherne huhuili, mutta kukaan ei vastannut.

Pitikin hukata muu luokka. Tästä ei hyvää seuraisi, mietti pikkuherne pälyillen ympärilleen. Hän jatkoi huhuilua kuljeskellen ympäriinsä, mutta ei nähnyt jälkeäkään ystävistään. Vähitellen Santeri alkoi hätääntyä. Mitä jos lehtori ja luokkakaverit lähtisivät takaisin kotitilalle ilman häntä? Jo pelkkä ajatus sai pikkuherneen alahuulen väräjämään.

– Oletko eksynyt, pikkuinen? kysyi varhaiskaali viereiseltä pöydältä.
Santeri nyökkäsi nyyhkien. Koko luokka ja lehtori Herne olivat tiessään ja pikkuherne oli ypöyksin keskellä torin vilinää.

– Jäin katselemaan ympärilleni ja yhtäkkiä luokkakaverini ja lehtori Herne olivat kadonneet, Santeri kertoi varhaiskaalille ääni väristen.

– Älä huoli, pikkuinen. Minulla on idea, miten löydämme ystäväsi, varhaiskaali lohdutti ja nappasi Santeria kädestä.

Pikkuherne maailman katolla

Santeri viipotti tuhatta ja sataa varhaiskaalin perässä vihannes- ja hedelmätiskien välissä. He ohittivat suloiset mansikat, jotka vilkuttivat Santerille. Toisessa kojussa porkkanat hyppäsivät pituutta ja tomaatit hauskuuttivat ohikulkijoita vitsejä kertoen.

Lopulta he saapuivat ilmapallokojulle. Santeri katsoi silmät lautasen kokoisina taivaalle kohoavaa pallorykelmää. Mitähän varhaiskaalilla on mielessä, hän aprikoi.

– Tartu naruun, pikkuherne. Nostamme sinut ilmaan, niin voit tähystää, missä ystäväsi ovat, varhaiskaali neuvoi.

Viuuuh! Samassa Santeri nousi korkealle ilmaan. Hän näki yli torin. Raidalliset katokset näyttivät tilkkutäkiltä, kun niitä katseli korkealta ilmasta.

– Vautsi, taidanpa olla maailman katolla, Santeri henkäisi ihastuneena.

Samassa hän näki tutunnäköisiä herneitä muutaman kojun päässä.

– Lehtori Herne, olen täällä ylhäällä, Santeri huudahti ja vilkutti vimmatusti.

Lehtori Herne kuuli Santerin äänen ja katsahti taivaalle hämmästellen.

– Hyvät hyssykät, siellähän sinä olet, eksynyt pikku pallero! Olimme huolissamme sinusta.

Pidä huoli, ettet enää lähde yksin seikkailemaan!

Varhaiskaali laski alas yläilmoista Santerin, joka kapsahti kiitollisena varhaiskaalin kaulaan.

– Eipä kestä, pikkuherne, varhaiskaali sai sanottua yllätykseltään.

Illalla nukkumaan mennessä Santeri mietti päivän tapahtumia. Voi pojat, jo oli seikkailu. Tätä toripäivää hän ei tulisi unohtamaan koskaan!