Lasten makusatu: Hillitön herkkukurkku hiihtoladulla

”Wohoo! Jee, hurraa!”

Herkkukurkku pinkaisee sohvalta voitontanssiin, kun suomalainen hiihtäjä Sami Jauhojärvi ylittää maaliviivan ensimmäisenä olympialaisissa. Kräk! Auts, herkkukurkku taisi pinkaista ylös lähes yhtä suurella vauhdilla kuin mäkihyppääjä – mutta ilman yhtä kovaa harjoittelua.

Urheiluhullu herkkukurkku

Maaliviiva häämöttää. Vauhti on niin luja, että ladun varrella olevat ihmiset muistuttavat väriplänttejä. Vielä parisenkymmentä voimakasta suksen suihkausta. Kunhan vain aivan kintereillä suksiva saksalainen ei pääsisi ohitse!

Alamäki ja tiukka kurvi, siinä on mahdollisuuteni. Olenhan taipuisa, ja siksi erittäin hyvä vaihtelevan maaston hiihtäjä! Tuo aivan niskassani hönkivä saksalainen taasen ei taivu sitten mihinkään.

Sujahdan kurvista kuin kaunis aalto, mahtavaa. Saksalainen muistuttaa veden varaan joutunutta maatiaiskissaa räpiköidessään kurvin aiheuttaman horjahduksen jälkimainingeissa. Tuossa ei käy hyvin, ajattelen, mutta en ehdi miettiä enempää. Nyt on vain hiihdettävä lujempaa kuin koskaan.

Herkkukurkun silmät revähtävät auki. ”Kaunis uni. Se oli kaunein koskaan näkemäni uni.” Herkkukurkku on aina rakastanut urheilua, ja suurin rakkauksista on hiihto. Mutta kuinka noloa, herkkukurkku ei ole koskaan oikeasti hiihtänyt. Ainoastaan unissaan.

Nyt jos koskaan, selleri!

Naapurin selleri on hiihtäjä. Herkkukurkku tietää sen, koska näkee ikkunastaan, kun selleri lähtee hiihtolenkille joka aamu. Tänä aamuna selleriä odottaa aikamoinen näky, kun hän avaa oven hiihtotamineissaan.

Täysissä, mutta ehkä hieman vanhahtavissa ja muutaman koon liian pienissä urheiluvarusteissa seisova herkkukurkku hymyilee etupihalla leveästi.
”Terve selleri!” Herkkukurkku huudahtaa. ”Opetatko minut hiihtämään?”

Sellerin päivä on vihdoin koittanut. Hän on nimittäin joka aamu lähtenyt valmentamaan hiihtoladulle mielikuvitusystäväänsä. Nyt hänellä olisi aivan oikea valmennettava. Voi pojat!

Hiihtotavat haltuun, herkkukurkku

Heiluvan alun jälkeen herkkukurkun suksen vedot alkavat jo muistuttaa ihan oikeata hiihtämistä. Selleri seisoo ladun varressa ja huutelee herkkukurkulle kannustavia lauseita. ”Hienoa herkkukurkku! Koukista polvia! Käytä sauvoja, herkkukurkku, älä vain heiluttele niitä!”

Ei aikaakaan, kun herkkukurkulla on perinteisen hiihtotavan tekniikka hallussa. Hän taitaa vuorohiihdon, joka on vähän niin kuin juokseminen tai käveleminen sukset jalassa. Tasatyöntö taasen on todella nopea hiihtotapa – siitä herkkukurkku tykkää kaikista eniten.

Hupsistakeikkaa! Herkkukurkku pyllähtää

Valmentaja ja valmennettava saapuvat mäen laidalle. ”Oooh”, pääsee herkkukurkun suusta. Sellerikin huokaisee. He katsovat toisiinsa. Voisiko herkkukurkku olla valmis? Mäki on pitkä ja aika jyrkkä. Ennen kuin selleri ehtii sanoa mitään, herkkukurkku ottaa jo matalan laskuasennon.

Herkkukurkku lähtee valumaan mäkeä alaspäin ja selleri huutaa perään tärkeitä neuvoja, kuten hyvän valmentajan kuuluukin.

”Muista pitää paino tasaisesti molemmilla jaloilla, sauvat kiinni vartalossa ja jousta polvista!” selleri kannustaa.

Herkkukurkku tuntee tuulen kasvoillaan, vauhdin hurma saa hänet valtaansa. Hän on niin onnellinen, että unohtaa hetkeksi sellerin neuvot. Herkkukurkku sulkee silmänsä ja horjahtaa.

”Uppista”, kuuluu mäen loppusuoralta.

Selleri näkee ainoastaan vihreän väriläiskän, joka yllättäen lähtee kaartamaan alkuperäiseltä radaltaan kohti lumipenkkaa.

Kuuluu tumps, ja herkkukurkku katoaa lumikasaan. Selleri näkee herkkukurkusta vain sukset ja sauvat, kun hän laskeutuu mäen alas. ”Hyvinhän se meni! Pääsit mäen alas asti!” selleri onnittelee herkkukurkkua samalla kun yrittää löytää häntä lumen alta.

”Voi selleri, aivan kuin olisin nähnyt unta. Olen niin onnellinen – minä olen oikea hiihtäjä!” hehkuttaa herkkukurkku.