Lasten makusatu: Maissintähkien talviloma Bahamalla saa yllättävän käänteen

Laittaessaan silmät kiinni Mikko näkee kimaltelevat hiekkarannat, jotka vaihtuvat sulavasti turkoosinväriseksi mereksi, jossa vaahtopäät kisailevat siitä kuka ensimmäisenä koskee hiekkaan.

Tömps! Todellisuus iskee eteen sattuneen puun lailla, ja jouduttuaan avaamaan silmät Mikko päättää jotakin.

”Nyt saa riittää! Matti, varaa lennot, me lähdemme Bahamalle!”

Maissintähkät matkalla maailman ääriin

Mikko ja Matti eivät suinkaan ole kokeneita matkustajia. Maailman ääret jännittävätkin maissintähkäkaveruksia niin, että maissinjyvät meinaavat putoilla tärinästä.

Maissintähkät pääsevät asettumaan lentokoneeseen pienoisen kinastelun jälkeen; kumpikin kaveruksista haluaisi päästä ikkunapaikalle. Mikko saa luvan aloittaa ikkunapaikalla, ja Matti pääsee vuorostaan pällistelemään herkullisia hattarapilviä puolessa välissä lentomatkaa.

” Vau! Katso Matti, tuo pilvi näyttää aivan jäätelöltä. Kunpa voisin hieman nuolaista sitä”, Mikko ihmettelee ja nuolaisee varmuuden vuoksi lentokoneen ikkunaa.

”Olet aivan hassu. Se on pilvi, ei se maistu jäätelöltä. Mutta odotapas kun päästään perille, sitten saat maistaa aivan oikeata kookosjäätelöä!” Matti muistuttaa ja lipaisee huuliaan.

Mikko ja Matti paratiisissa

Maissintähkät jäävät suut ammollaan seisomaan ja tuijottamaan edessään aukeavaa unenomaista näkyä.

Lentokentältä he hyppäävät taksiin, jota ajaa hassua kieltä puhuva taksikuski. Kuin ihmeen kaupalla kuski osaa kuin osaakin viedä heidät oikeaan paikkaan – nimittäin paratiisiin.

”Matti, voitko uskoa, että olemme Bahamalla?” kysyy Mikko, joka ei meinaa pysyä uimahousuissaan kaverusten kiiruhtaessa hotellilta rantaan, jotta pääsevät hetimiten vaahtopäiden kanssa kisailemaan.

Miten kävikään maissintähkille auringossa?

Pulikointi ja auringossa loikoilu ei meinaa loppua ollenkaan, kun Mikko ja Matti ovat viimein päässeet hyytävästä Suomesta eksoottisiin maisemiin. Lämpö ja vesi tuntuvat hellivän tähkän jokaista maissinjyvää.

”Oi voi Mikko, tuntuupa ihanan lämpöiseltä”, Matti kuiskaa ja vilkaisee maissintähkä-ystäväänsä. ”Hui Mikko! Sinähän olet aivan musta!” Matti huudahtaa nähdessään Mikon tummanpuhuvan olemuksen.

”Kappas, minusta tuntuikin vähän siltä, että maissinjyviäni hieman kuumottaa. Parasta siirtyä palmupuun varjoon, ettei käy, no tiedät kyllä miten”, Mikko tokaisee.

”Toden totta ystäväiseni”, Matti tuhahtaa ja pinkaisee varjoon muistettuaan, että maissintähkien ei todella kannata olla liian kauan kuumassa poltteessa.

Kookosjäätelöä palmupuun alla

”Kyllä tämä on sitten elämää”, huokaisee Matti ja lipaisee taas kookosjäätelöään. ”Totta Matti! Tämä kookosjäätelö on juuri niin herkullista kuin odotinkin”, Mikko yhtyy ystävänsä huokailuun.

Maissintähkät tyytyvät onnellisina oleskelemaan loppupäivän palmupuun välittömässä läheisyydessä. Paikallinen kitaransoittaja innostuu soittelemaan maissintähkä-ystävyksille rytmikkäitä kitarasävelmiä, ja kauniin väriset linnut päättävät ilahduttaa maissikaveruksia läsnäolollaan.

”Kuule Matti, entä jos jäämmekin tänne?” Mikko kysäisee ystävältään kitarasävelmien kaikuessa taustalla. ”Se olisi mukavaa, mutta luulenpa, että sinun tulisi ikävä ystäviämme sekä omaa kotia”, Matti muistuttaa. ”Olet aivan oikeassa, Matti. On ihanaa matkustaa, mutta taitaa olla aika ihanaa myös palata kotiin!” Mikko tokaisee ja jatkaa tyytyväisenä kookosjäätelönsä nuoleskelua.