Lasten makusatu: Reilun ja Rohkean banaanin hurja meriseikkailu

Klonks, kuului eteisestä. ”Posti on täällä!” huusi Reilu banaani rynnätessään postiluukulle. Kirjepinon päällä komeili hieno postikortti kauas pohjoiseen muuttaneelta banaaniserkulta. ”Suomi”, toisteli banaani postileimassa lukevan maan nimeä.

Hei serkkuni!

Terveisiä täältä kaukaisesta Suomesta! Et arvaa, mitä kaikkea olenkaan nähnyt ja kokenut. Talvisin piehtaroimme valkoisessa lumessa, ja usko tai älä: kesäyö on täällä kuin päivä! Tule sinäkin Suomeen. Tiedän, että viihtyisit.

Terveisin,

Reipas banaaniserkkusi

”Voi banaaniterttu sentään! Minäkin haluan Suomeen”, hihkaisi Reilu banaani innoissaan. Hän ryhtyi heti tuumasta toimeen: rakensi kaarnanpalasta veneen ja kiinnitti oikean banaanipuun lehden purjeeksi. ”Täältä tullaan, Suomi!”

Pikkukalat näyttävät suunnan

Reilu banaani aloitti merimatkansa Etelä-Amerikan rannikolta ja käänsi kaarnalaivansa keulan kohti pohjoista. Mutta kun rantaviiva katosi horisontista, hän ei enää ollutkaan varma suunnasta.

Onneksi juuri silloin värikäs pikkukala nosti päänsä vedenpinnalle ja kysyi: ”Hoi, banaani, minne matka?” ”Pohjoiseen tapaamaan banaaniserkkuani”, vastasi Reilu banaani. ”Matkani määränpää on Suomi. Mutta taidanpa juuri nyt olla hieman sekaisin ilmansuunnista.”

”Ei hätää, me näytämme sinulle oikean suunnan. Kun pääset perille, kerro silakkakavereillemme terveisiä”, huikkasi pikkukala iloisesti ja molskahti takaisin pinnan alle. Eikä aikaakaan, kun Reilun banaanin kaarnalaivan eteen muodostui valtava pikkukalaparven muodostama pohjoiseen osoittava nuoli. ”Kiitos tuhannesti! Kerron varmasti terveisiä”, huikkasi Reilu banaani kiitollisena.

Delfiini tarjoaa kyydin

Matka eteni verkkaisan mukavasti, kunnes yhtäkkiä banaanipuun lehti lysähti kokonaan kasaan – tuuli oli laantunut olemattomiin. ”Voi kurjuus. Miten nyt pääsen Suomeen?” huokaisi banaani.

”Minä voin auttaa, hyppää kyytiin”, sanoi vieressä uiskenteleva hopeaselkäinen delfiini. Ja pian parivaljakko kiisi hurjaa vauhtia pitkin veden välkehtivää pintaa. ”Voi kiitos, kiltti delfiini! Toivottavasti tapaamme vielä”, sanoi Reilu banaani jatkaessaan taas matkaa itsekseen.

Suojassa valaan evän alla

”Kylläpäs nyt tuulee mukavasti, olen tuossa tuokiossa perillä serkkuni luona”, iloitsi Reilu banaani. Mutta tuuli yltyikin yltymistään, kunnes se vinkui ja ujelsi niin, että banaaniparkaa alkoi ihan pelottaa. ”Apua, apua!” huusi Reilu banaani hädissään. ”Kaarnalaivani eikä lehtipurjeenikaan kestä näin hurjana raivoavaa myrskyä!”

Veden uumenista kuului kohiseva ääni. ”Voi ei, onko veneeni alle muodostumassa vesipyörre?” sopersi banaaniparka vapisevalla äänellä. Veneen alla uinut valtava valas nousi pintaan ja totesi ystävällisesti: ”Älä pelkää, pieni ystäväni. Minä tarjoan sinulle suojan eväni alla. Koita nukkua hetki. Aamulla on taas turvallista jatkaa matkaa.”

Ohoi, maata näkyvissä!

Aamulla myrsky oli laantunut. Reilu banaani kiitti ystävällistä valasta turvasta ja jatkoi matkaa. Purjehdittuaan loputtomalta tuntuvan ajan Reilu banaani näki vihdoin Suomen rantaviivan siintävän horisontissa: ”Ohoi, maata näkyvissä!”

Hän muisti lupauksensa pikkukaloille: ”Silakat, oi silakaaaat! Minulla on teille terveisiä perulaisilta kalakavereiltanne!” Ja lähes silmänräpäyksessä vedenpinnalle plumpsahti silakan pää. Ja toinen. Ja kolmas! Kunnes koko silakkaparvi saapui innoissaan tervehtimään kaukaista vierasta.

Kuultuaan koko tarinan – aina postikortista hurjaan merimatkaan – silakat totesivat haltioituneina: ”Voi, millainen meriseikkailu! Olet kyllä todellinen Reilu ja Rohkea Banaani!”