Lasten makusatu: Satsuman lempeän makea muodonmuutos

Oli rauhallinen aamupäivä vehreiden sitruspuiden täyttämässä hedelmätarhassa. Limetit ja sitruunat istuskelivat pomeloiden kanssa varjossa pillimehuja nautiskellen. Mandariini ja appelsiini olivat ottaneet lautapelin esille, ja verigreippi harjoitteli innoissaan naruhyppelyä.

Vihreän kirpeä ”Äääääää!”

Raikkaina pirskahtelevien sitrusten täyttämässä puutarhassa kaikki tuntui olevan tyyntä ja  viihtyisää, kunnes tuuhealehtisestä puusta pilkisti esiin vihreän satsuman äkäinen pää. ”Ääääääää!” pääsi satsuman suusta kuin palosireenistä. ”Senkin typerät lehdet”, puhisi satsuma raivatessaan tietään eteenpäin. ”Ihan pölkkypää ruohotupsu… Ja sinäkin, oksa, pois tieltäni nyt heti!” kivahti satsuma ja potkaisi oksan kipakasti sivuun.

”No niin, sitruskaverit, mitäs leikitään?” rääkäisi vihreä satsuma kulmakarvat uhmakkaassa kurtussa. Yhtäkkiä tuli aivan hiirenhiljaista. Yksi toisensa jälkeen kaikki keltaiset ja oranssit hedelmät hipsivät tiehensä erilaisia tekosyitä vaivihkaa mumisten. Vain pieni kumkvatti jäi paikalle.

Kumkvatin lempeyskuuri

”Ihan tyhmää! Kukaan ei halua leikkiä kanssani”, kakisti kirpeä satsuma suustaan ja lysähti naama mutrussa maahan. ”Miksi kukaan ei pidä minusta?” nyyhkäisi satsuma.

”Sinä olet niin kovin äkäinen”, totesi rauhallinen ääni satsuman vieressä. ”Ai, minäkö?” huusi satsuma niin kovaa, että pieni kumkvatti oli lentää nurin. ”Kyllä, juuri sinä. Kaikki pelkäävät sinua, kun huudat ja irvistelet koko ajan”, selitti pieni kumkvatti kärsivällisesti.

”Mutta enhän minä mitään pahaa tarkoita… Olen vain niin kirpeän vihreä, että en voi itselleni mitään. Pieni kumkvatti, mitä minun pitäisi tehdä, että muut sitrushedelmät leikkisivät kanssani?” kysyi satsuma eikä huutanut kuin aivan hieman.

”Hmmm…”, pieni kumkvatti istui mietteliäänä alas. ”Vartuhan hetki. Miten vihreän äkäisestä satsumasta saadaan lempeän makea tyyppi?” Pian kumkvatin kasvot kirkastuivat: ”Nyt tiedän, joudut lempeyskuurille!”

”Mille ihmeen lempeyskuurille?” rääkäisi satsuma. ”Mitä minun pitää tehdä?” ”Se on hyvin yksinkertaista”, totesi pieni kumkvatti hyvin viisaalla äänellä. ”Kasvatamme sinun sisälläsi uinuvaa ystävällisyyttä. Istut vain maahan, suljet silmäsi ja hymyilet. Hymyilet ihan vatsanpohjasta asti!”

”Voi, pojat!” käkätti vihreä satsuma niin iloisesti kuin se hänen kirpeydessään oli mahdollista. ”Teen ystävällisyysharjoituksen joka aamua ja ilta. Pian minulla on kymmeniä sitruskavereita!”

Keltaisen lempeänä loistava satsuma

Ja niin vihreä satsuma istui alas ja hymyili. Hän hymyili sinnikkäästi aamuin ja illoin, joka kerta ihan vatsanpohjasta asti. Kului viikko, toinen ja kolmaskin. Satsuma ei itse huomannut vaiheittaista muutostaan kuin siinä, että hymyily tuntui helpommalta koko ajan.

Eikä aikaakaan, kun eräänä päivänä sitruspuiden täyttämässä hedelmätarhassa tuuhealehtisestä puusta pilkisti esiin auringonkeltainen, lempeän makea satsuma. ”Hei, sitruskaverit, mitäs leikitään?” huikkasi satsuma ystävällisen iloisesti hyväntuulisuutta pursuava loiste kasvoillaan.