Lasten makusatu: Super-Sipuli

Sillä sekunnilla kun kello löi kuusi, Super-Sipuli ponkaisi salamana jalkeille ja huusi:

– Hyvää huomenta, maailma! Super-Sipuli on valppaana ja valmiina!

Super-Sipuli hyppäsi kierrevoltilla sipulipurkista lattialle ja pinkoi yliluonnollisella nopeudella tarkastamaan kalenteristaan päivän ohjelman.

– Jaahas, sama merkintä kuin joka päivä: muista pelastaa maailma, Super-Sipuli lausui juhlallisesti.

Super-Sipuli puki ylleen työunivormunsa: liehuvan viitan,  salaperäisen silmänaamion ja rintaansa S-kirjaimen – siis S niin kuin Super-Sipuli. Se vilkaisi itseään peilistä ja hymyili tyytyväisenä. Sitten se nuolaisi itseään kyljestä.

– Väkevää, mutta maukasta, se myhäili.

Sitten Super-Sipuli kapusi ikkunalaudalle ja huusi avoimesta ikkunasta:

– Täältä tullaan, maailma! Super-Sipuli, matkaan!

Se levitti käsivartensa, ponnisti ja hyppäsi ilmaan komeassa kaaressa.  Ja sitten se mäiskähti maahan.

– Voi pahus, en siis vieläkään osaa lentää, Super-Sipuli jupisi.

Mutta Super-Sipulia ei niin vähällä lannistettu. Se nousi jaloilleen, puistelit tomut viitastaan ja lähti matkaan määrätietoisin pikku askelin. Päivän ensimmäinen kohde oli vihannesmaan kerhotalo.

Sipulineiti kiipelissä

Onnettomuuspaikan ympärille oli kerääntynyt valtava joukko panikoivia paprikoita, sekopäisiä sellereitä ja hysteerisiä herneenpalkoja.

– Apua, hän ei selviä tästä! huudahti muuan kurkkurouva.

– Peli on menetetty, vaikeroi naurisherra.

Mutta silloin Super-Sipuli astui esiin ja huusi:

– Hyvät vihannekset, tehkää tietä! Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!

Kaikki vihannekset vetäytyivät kauemmaksi, ja vihdoin Super-Sipuli näki, mitä oli tapahtunut: Muuan sipulineiti oli juuttunut kerhotalon oviaukkoon takapuolestaan, eikä päässyt irti.

– Voi Super-Sipuli, minä tiesin, että tulisit! sipulineiti huokasi ihastuneena.

Super-Sipuli vastasi:

– Älkää huoliko, arvon sipulineiti, Super-Sipuli saa kyllä ahterinne liikkeelle.

Yleisön pidättäessä hengitystään Super-Sipuli otti vauhtia, pinkaisi juoksuun ja paiskautui voimalla vasten sipulineidin pyöreää takamusta. Ja plop! Sipulineiti irtosi kuin irtosikin oviaukosta.

Kun Super-Sipuli pinkoi jo matkoihinsa viitta liehuen, sen selän takana hurraa-huudot kaikuivat kasvimaan yllä. Seuraava määränpää oli kellari.

Pelastusoperaatio kellarissa

– Huhuu! Täällä Super-Sipuli! Jos täällä on joku, olen tullut pelastamaan sinut! Super-Sipuli huhuili pimeän kellarin ovelta. Ketään ei näkynyt, mutta aivan kuin jostain olisi kuulunut vaimeaa ininää. Se tulee perunalaarista, Super-Sipuli päätteli.

Super-Sipuli tarttui perunalaarin kanteen, pinnisti voimansa äärimmilleen ja alkoi työntää. Juuri kun sen voimat olivat loppumassa, kansi aukesi ja esiin hypähti pikkuruinen sipuli silmät kyynelissä.

– Mutta Simppa-sipuli! Mitä sinä teit yksin perunalaarissa? Super-Sipuli huudahti.

Simppa-sipuli vastasi murheellisena:

– Lihapullat eivät halua leikkiä minun kanssani. Ne sanoivat, että minä olen kitkerä ja pahanmakuinen ja telkesivät minut perunalaariin.

Siitäkös Super-Sipuli tulistui.

– Kuule, Simppa. Kaikki eivät heti tykkää meistä sipuleista, koska olemme aika väkeviä ja voimakkaita tyyppejä. Mutta kun meistä oppii pitämään, maustamme joka ruuan maukkaaksi. Ja tiedätkö mitä? Niissä ilkeissä lihapullissakin on sipulia.

 Simppa-Sipulin silmät alkoivat loistaa.

– Onko todella? Se kysyi.

– Usko pois, pikku ystävä. Ja nyt, lähdehän ulos leikkimään!

Simppa-Sipuli riensi innoissaan matkoihinsa, ja Super-Sipuli oli hyvin tyytyväinen. Päivä oli kääntymässä illaksi, ja taas oli maailma pelastettu. Mutta vielä oli jäljellä viimeinen tehtävä.

Super-Sipuli unikaverina

Sinä iltana Super-Sipuli ei mennyt nukkumaan omaan sipulipurkkiinsa. Se kipitti hiljaa lastenhuoneeseen ja pomppasi Mikko-pojan sängyn jalkopäähän. Mikolla oli nimittäin hirmuinen nuha, ja Super-Sipuli tiesi, että vanhalla kansalla oli tapana laittaa sipuli flunssapotilaan vuoteeseen yöksi. Kaikilla sipuleilla on nimittäin supervoimia, joiden avulla ihmiset voivat parantua vähän nopeammin.

Päivän pelastustoimista uupuneena Super-Sipuli kaivautui syvemmälle pehmoisen peiton uumeniin, nuolaisi vielä kerran maukasta kylkeään ja ummisti silmänsä. Seuraavana aamuna oli taas maailma pelastettavana. Mutta sitä ennen Super-Sipuli näki ihanaa unta, jossa se kypsentyi pehmeäksi ja mehukkaaksi paistinpannun suloisessa lämmössä.

– Välillä on hyvä vain katsella pilviä ja olla murehtimatta turhia, hän mumisee haukotellen silmien painuessa kiinni.