Lasten makusatu: Syysomenien ensimmäinen esikoulupäivä

Syksy oli saapunut omenatarhaan. Leikkisä tuulenvire kieppuili kutitellen omenaryppäiden kumartamissa puunoksissa, ja hedelmäisen makeaan tuoksuun sekoittui syysilman raikasta kuulautta.

Kaikista kauniista syyspäivistä juuri tämä oli se kaikista päivistä tärkein punaposkisille omenanpoikasille. Tänään alkoi kuin alkoikin kauan odotettu Omenatarhan esikoulu!

Pelokas omenakolmikko

Mutta mitä kummaa! Ensimmäisen esikoulupäivän aamuna kolmen omenasisaruksen tunnelma ei ollutkaan yhtä innostunut kuin aikaisemmin.

”Minä en lähde eskariin!” kiljaisi vauhdikkain omenakolmosista. ”Koipeni ovat aivan liian rasittuneet eilisestä pyöräretkestä, ne yksinkertaisesti kieltäytyvät minkäänlaisesta yhteistyöstä. Joudun siis jäämään täksi päiväksi sänkyyn pötköttelemään.”

”Minäkään en voi lähteä, sillä masuni on aivan kipeä. Saisinko lasillisen mehua sekä lempikirjani sänkyyn, kiitos!” säesti kolmikon kirjatoukka.

”Voi miten kurjaa, kukaan meistä ei sitten mene tänään eskariin”, huokaisi omenasisko. ”Päätäni pakottaa niin kovasti, etten voi edes kuvitella sitovani rusettia hiuksiini.”

Isot omenat juksuttivat!

Äiti- ja isäomena olivat aivan ymmällään. Pikkuomenathan olivat odottaneet ensimmäistä esikoulupäivää aivan innosta hihkuen koko kesän ajan. Mikä ihme olisi voinut muuttaa heidän mielensä?

Sitten äitiomena muisti, kuinka isot omenat olivat leikkineet heidän oksallaan eilen illalla. Olisivatko he pelotelleet pikkuomenia tarinoillaan?

Hetken epäröityään omenakolmikko paljasti kaiken siemenkodat kauhusta kalisten. Isot omenat olivat kertoneet, että esikoulun nurkissa vaanisi terävähampaisia kirvoja, ja lounaaksi saisi vain kulhollisen limaista matosoppaa...

Isäomena naurahti hyväntahtoisesti: ”No kyllä isot omenat ovat nyt juksuttaneet teitä ikävällä tavalla. Omenatarhan esikouluhan on tunnettu herkullisesta ruoastaan! Ja nurkistakin löytyy ainoastaan hauskoja leikkikaluja tai piilosilla olevia omenakavereita. Esikoulussa ei ole kirvan kirvaa eikä lusikallistakaan matosoppaa, lupaan sen!”

Omenakolmikko vilkuili toisiaan mietteliäinä, toiveikas ilonkipinä silmissään. Isä taisikin olla oikeassa… Eikä aikaakaan, kun punaposkiset omenat hihkaisivat yhteen ääneen: ”Kyllä me halutaankin mennä esikouluun! Lähdetään vaikka heti!”