Näin teet pirteän purkkisalaatin

Näin teet pirteän purkkisalaatin

Julkaistu 1.2.2018

Kauniisti kerrostettu salaatti on näppärä eväs piknikille. Kumoa salaatti vadille tai haarukoi herkku suoraan purkista!

Näppärä piknikeväs

Tiiviiseen lasipurkkiin kerrostettu salaatti on kauniin näköinen ja näppärä kuljettaa mukaan piknikille. Kokoa salaatti mieliaineksistasi. Laita salaatinkastike joko omaan pieneen purkkiin tai salaattipurkkiin alimmaiseksi. Esimerkiksi pavut, porkkanasuikaleet, sipulirenkaat ja tofukuutiot vain paranevat kastikkeessa marinoituessaan. Sijoita painavimmat ainekset pohjalle, etteivät ne paina kevyempiä kokoon.

Ulkonäkö on puoli ruokaa

Kokoamisvaiheelle ei ole sääntöjä! Kokoa purkki erilaisten värien mukaan tai leikkaa osa raaka-aineista suikaleiksi, osa kolmioiksi ja osa kuutioiksi. Päällimmäiseksi voit laittaa esimerkiksi hedelmäpaloja, jotka herättävät makunystyrät välittömästi avatessa purkin. Tee jokaisesta salaatista oma taideteoksensa!

Kippaa kulhoon tai haarukoi suoraan purkista

Jätä purkkiin sen verran tyhjää tilaa, että saat sekoitettua salaatin kääntelemällä purkkia ylösalaisin, mikäli haluat nauttia herkun suoraan purkista. Voit myös kipata salaatin kulhoon, jolloin salaatin jakaminen muiden kanssa on helppoa.