Basilikaa ei ole koskaan liikaa

Basilikaa ei ole koskaan liikaa

Basilikan tunnistaa vahvoista, vihreistä ja kiiltävistä lehdistä sekä valloittavan voimakkaasta tuoksusta. Basilika on pehmeän makunsa vuoksi erittäin monikäyttöinen yrtti, joka sopii lähes joka ruokaan. Tutustu myös thai-basilikaan, kanelibasilikaan ja punaiseen basilikaan.

Basilika tunnetaan erityisesti pestosta sekä täydellisestä makuyhdistelmästä tomaatin ja mozzarellajuuston kanssa esimerkiksi lämpimissä mozzarellaleivissä. Basilika sopii erinomaisesti valkosipulin pariksi pasta- ja kasvisruokiin, ja basilikaa voi lisätä tuomaan mukavaa vivahdetta myös tomaattikeittoon tai kuivattuna mausteena pizzan tomaattimurskaan.

Basilika on erittäin helppo lisä salaattiin sellaisenaan tai salaatinkastikkeen mausteeksi. Salaattikastike syntyy kätevästi silppuamalla oliiviöljyn sekaan basilikan lehtiä ja ripaus suolaa sekä mustapippuria maun mukaan. Kokeile basilikaa myös munakkaan maustajana, ja lisää muutama basilikan lehti koristeeksi valmiskeittoon, -pitsaan tai vaikka uunimakkaran päälle. Monipuolista basilikaa käytetään myös tuorejuustoihin sekä levitteisiin ja on suuressa roolissa juhlapöydän basilika-ricottakakussa. Basilikan tuoksu itsessään jo lumoaa kotona.

Älä anna basilikan nuupahtaa liian nopeasti

Kun ostat kaupasta basilikaruukun, pidä huoli, ettei se pääse kotimatkalla kylmettymään. Basilika on muita yrttejä hieman herkempi ja säilyy parhaiten huoneenlämmössä tai kesäaikaan ulkona. Basilika nauttii auringosta ja siitä, että sen lehtiä nypitään pois säännöllisesti, vaikka lehdillä ei juuri silloin olisikaan käyttöä. Tällä tavalla basilika saa myös tilaa kasvattaa uusia, tuoreita lehtiä. Kaikken paras vaihtoehto basilikalle on altakasteluruukku, koska siinä basilikan mullan saa pysymään tasaisesti kosteana. Basilikan voi asettaa myös omassa muovisessa ruukussaan mukiin, kunhan muistaa kastella riittävän usein. Erityisesti kesällä auringon paistaessa jokapäiväinen kastelu on basilikalle hyväksi. Jos basilika näyttää hieman nuupahtaneelta, älä heitä sitä heti pois, vaan kastele ja nypi osa nuupahtaneista lehdistä pois. Yleensä näillä keinoilla tämä yrtti tokenee melko nopeasti, ellei nuupahtamisen syynä ole altistuminen viimalle.

Tutustu myös basilika-perheen muihin aromikkaisiin jäseniin

Kanelibasilika

KANELIBASILIKA maistuu ja tuoksuu nimensä mukaisesti miellyttävältä kanelin ja basilikan sekoitukselta. Kanelibasilikaa käytetään leivonnaisissa ja jälkiruoissa sekä korianterin tavoin aasialaisen ruoan mausteena. Erityisen herkullisesti kanelibasilika maustaa erilaiset omenapiiraat ja uuniomenat.

Punainen basilika

PUNAINEN BASILIKA maistuu hieman tavallista vihreää basilikaa miedommalta, ja sen lehdet ovat hennot sekä kauniin purppuranpunaiset. Punaista basilikaa käytetään kuten tavallista basilikaa, ja se sopii värinsä puolesta erityisen hyvin koristeluun.

Thai-basilika

THAI-BASILIKA maistuu makean mausteiselta, muistuttaen anista ja kanelia. Thai-basilika maustaa liha- ja kanaruuat itämaiseen tapaan, ja sitä käytetään erityisesti vietnamilaisessa keittiössä sekä thai-ruuissa, kuten aasialaisessa kanakeitossa. Sopii myös salaatteihin tuoden niihin tuoreutta ja mausteisuutta.

Parasta basilikasta

Yrtit tutuiksi

Sinua saattaisi kiinnostaa