Nauris maistuu kesäisin ja talvisin
Nauris on ikivanha viljelykasvi, jota käytettiin ennen Suomessa kuin perunaa nykyään. Nauris sopii erityisen hyvin patoihin ja keittoihin, mutta toimii loistavasti myös raakana sellaisenaan esimerkiksi dippikastikkeen kanssa.
Nauris oli pitkään Suomen ykkösjuures. Nauriin syrjäytti kuitenkin 1900-luvulla suosioon tullut peruna. Nauris voi olla muodoltaan pyöreä, pitkulainen, litteänpyöreä tai kartiomainen. Nauriin väri voi vaihdella valko- ja keltakuorisesta violettiin, ja se on sisukseltaan joko keltainen tai valkoinen lajikkeesta riippuen. Nauris sisältää vain vähän energiaa, joten se on hyvä lisä painostaan huolehtivan monipuoliseen ruokavalioon.
Nauriin maku on makeahko ja siinä on mukana pieni kirpeys. Nauris saa kirpeytensä sisältämistään rikkipitoisista yhdisteistä. Makeimmillaan nauriit ovat pienikokoisina. Maatiaislaji, kaskinauris, yllättää makealla maullaan.
Naurista käytetään niin kuin lanttua - sekä raakana että kypsennettynä. Naurisviipaleet tai – raaste on herkullisen mehevää ja nauristikut maistuvat hienosti dippikastikkeen kera. Nauris sopii erinomaisesti myös keittoihin, patoihin, laatikkoihin, ohukaisiin ja kasvispihveihin. Myös uunissa tai nuotion tuhkassa pitkään haudutetut nauriit ovat erittäin maukasta syötävää.
Nauris säilyy parhaiten kylmässä, +2 - +6 asteessa. Pidä nauris erillään runsaasti etyleeniä erittävistä kasviksista, erityisesti hedelmistä ja kypsyvistä tomaateista.
Herkulliset naurisreseptit
Kokeile nauiita perunan tilalla, ja valmista herkullinen annos kvinoapyöryköistä, naurisranskalaisista ja pestodipistä. Makeat hunajanauriit puolestaan paahdetaan pehmeiksi uunissa Tarjoa uunissa paistetut nauriit liha- tai kalaruokien lisäkkeenä tai jäähtyneenä salaateissa. Perunasta, nauriista ja porkkanasta syntyy myös piristävän keltainen kasvissose, joka on hyvä lisäke vaikkapa broilerille. Syksyn juureksista haudutettu, maukas syysjuurespannu sisältää nauriin lisäksi myös muita maukkaita juureksia - pannu maistuu pariloitujen pihvien kera, ja kokonaisuuden kruunaa vielä maustettu ranskankerma!