Makea persimon on monipuolinen hedelmä
Persimon houkuttelee hehkuvan oranssina kaupan hedelmätiskillä. Japanista ja Kiinasta peräisin olevaa kakihedelmää kutsutaan lajikkeen ja kasvumaan mukaan joko persimoniksi, sharoniksi tai kakiksi.
Mikä on persimon?
Persimon ovat Espanjassa viljeltävä lajike. Hedelmä muistuttaa ulkonäöltään kellertävää tomaattia. Hedelmän kuoressa voi olla ruskeita pilkkuja, kuten banaaneissakin. Pilkut johtuvat hedelmän sisältämien hiilihydraattien muuttumisesta sokeriksi. Ruskeapilkkuinenkin hedelmä on täysin syötävä ja maultaan erittäin makea. Persimon säilyy parhaiten kylmässä, noin +2 - +6 asteessa jääkaapissa.
Maultaan persimon on hapoton, mehukas ja makea, hieman luumua muistuttava. Se nautitaan useimmiten sellaisenaan kuorineen tai kuorittuna, erilaisissa salaateissa ja hedelmien seurana, leivonnaisten täytteenä ja koristeena, salsoissa tai pääruoissa sekä erilaisten juustojen, kuten fetan, vuohenjuuston, sinihomejuuston ja goudan kanssa. Vielä kun yhdistät mukaan piparkakun, yllätyt! Soseena persimon sopii jäätelön ja muiden jälkiruokien kastikkeeksi, sekä rahkan ja jogurtin maustajaksi.
Tiesitkö, että persimonia on saatavilla vain lokakuun puolivälistä tammikuun alkuun? Lyhyen satokauden vuoksi näitä makeita hedelmiä kannattaa nauttia runsaan monipuolisesti, seuraavaa satoa saammekin odotella taas lähes vuoden.
Kuvassa: Persimon-suklaakakku
Ruokaisat persimonreseptit
- Persimon-mozzarellasalaatti
- Persimon-kanasalaatti
- Vuohenjuusto-broileripasta
- Valkoinen persimonpizza
- Paahdettu persimonsalaatti
Persimonit sopivat mangon tapaan hedelmäsalsaan! Tarjoa persimonsalsa esimerkiksi paistetun broilerin kanssa tai tortillojen täytevaihtoehtona.
Kuvassa: Persimon-kanasalaatti
Jälkiruoat ja muut makeat tarjottavat persimonista
- Persimon-suklaakakku
- Tanskalainen persimonunelmakakku
- Persimon-vaniljatortut
- Persimonrahka
- Juusto-persimonpiparit
Kuvassa: Persimon-vaniljatortut