Pala kakkua: Herkullista joulua

Pala kakkua: Herkullista joulua

Jouluun ei ole enää pitkä aika. Joko joululahjat on ostettu? Tai laatikot paistettu jo valmiiksi pakkaseen?

Joulua on ihana valmistella pitkän kaavan mukaan, rauhassa ja jo aikaisessa vaiheessa. Niin joulu tuntuu kestävän kauemmin.

Viime viikolla paistoimme pikku neidin kanssa pipareita, ihan itse tehdystä taikinasta. Mikä ihana tuoksu tuleekaan keittiöön, kun piparkakkutaikinaa tekee. Ja kun vielä pitää malttaa odottaa seuraavaan päivään, kunnes pääsee taikinaan ns. käsiksi. Se meidän Zassu on siellä Amerikassa leiponut jo joulupipareita ja joulutorttujakin. Luumumarmeladia ei sieltä löytynyt, mutta hän keitti sen itse kivettömistä luumuista. Kaupasta hän löysi kuitenkin ns. lehtitaikinaa ja torttujen paistaminen onnistuikin helposti. Perheen pienin poika oli mukana leipomassa, ensimmäistä kertaa. Tarina ei vielä kerro sitä, mitä perhe piti suomalaisista joulutortuista. Tuskin maltan odottaa!

joulutortut

Meidän omat piparit syntyivät perinteisestä piparkakun reseptistä, mikä löytyi luontevasti K-Ruoan sivuilta, tässä sinullekin vielä resepti:

Joulupiparit (n. 60 kpl)

125 g Pirkka voita
1 dl sokeria
¾ siirappia
1 ½ tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl jauhettua pomeranssin kuorta
1 tl jauhettua kardemummaa
½ tl jauhettua neilikkaa
1 kananmuna
4 – 4 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Tomusokerikuorrutus:
4 dl tomusokeria
1 kananmunanvalkuainen
muutama tippa sitruunamehua (tai voit käyttää valmiita Dr Oetkerin sokerikuorrutteita)

Pinnalle: nonparelleja ja muita koristeita

Kiehauta rasva, sokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Jäähdytä seos. Sekoita joukkoon muna. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Sekoita taikina tasaiseksi. Vältä turhaa sekoittamista, jotta pipareista tulee rapeita. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina noin 3 mm paksuiseksi levyksi. Ota siitä muoteilla erilaisia pipareita. Paista leivinpaperin päällä uunipellillä pieniä pipareita +200 asteessa noin 5 minuuttia, isompia +175 asteessa 8-12 min. Samankokoiset piparit kannatta paistaa samalla pellillä.

Koristele piparit halutessasi tomusokerikuorrutteella. Sekoita tomusokerin joukkoon kananmunanvalkuaista, kunnes saat sopivan notkean kuorrutteen. Lisää sitruunanmehu ja sekoita kiiltäväksi. Levitä kuorrutetta pipareiden pinnalle esim. pursottamalla. Ripottele pinnalle vielä nonparelleja.

piparit

Jouluun mahtuu niin paljon herkullisia leivonnaisohjeita, että ajattelin itse koota sinulle suosikkini yhteen. Ensin tulevat lempparini, eli leivonnaiset, ja postauksen lopussa jouluruokien reseptit: ole hyvä!

Aloitellaan viime joulun someherkusta: vihreät kuulat joulutortuissa. Kokeilitko viime vuonna vihreät kuulat –joulutorttuja? Jos et, ehdit vielä hyvin kokeilemaan niitä. Suosittelen! Jouluun sopii mainiosti myös lumihuippuiset karpalo-valkosuklaakuppikakut, tai vaikkapa mansikkainen rocky road suklaa ja maapähkinän ystävälle maapähkinävoi-brownie. Jouluisista kahvikakuista ehdoton suosikkini on kahvinystävän suklaa-taatelikakku. Hedelmäkakku eikä banaani-suklaatiikerikakkukaan jää varjoon, vaan ovat herkullisia vaihtoehtoja jouluajan kahvipöytään.

rocky-road 680

Joulupöytä on yleensä niin täynnä jouluherkkuja, että en yleensä jaksa syödä jälkiruokaa. Vaan odottelen sitä kakkujen valtaamaa kahvipöytää. Täytekakuista ja tuorejuustokakuista kolme suosikkiani jouluna on mustikkainen tuorejuustokakku, karpalo-kinuskijuustokakku sekä piparimudcake. Kyllä näillä makean nälän saa selätettyä.

piparimudcake 680

Perinteisten piparkakkujen rinnalle on tullut joukko erilaisia pieniä leivonnaisherkkuja, kuten crunchers tai jouluinen rocky road. Jouluhan on juhlan aikaa, joten tiedän, että joissakin perheissä leivotaan jouluksi perinteisesti lusikkaleipiä.

Rakastan jouluruokia. Niihin en helpolla kyllästy, sillä jos en ennen Itsenäisyyspäivää ehdi joululaatikoita vielä syömään, niin silloin niitä on viimeistään maisteltava:

Salaateista joulupöytään sopivat:

saaristolaisleipä

Savustetun kalan kanssa sopii mainiosti remouladekastike. Tai kokeile lohipastramia. Valmista itse myös salaatinkastike, se kruunaa vihersalaatin. Muista tehdä ajoissa sinapit ja ennen joulua jouluolut!

Jouluolut eli kotikalja

3 l vettä
1 ps Kotikalja juomauutetta
2 ½ dl sokeria
1 ps kuivahiivaa (löytyy Kotikalja-pakkauksesta)

Sekoita pussillinen kotikaljauutetta reilusti kädenlämpöiseen veteen (+40-42 C). Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Ripottele pinnalle kuivahiiva. Anna käydä kevyesti peitettynä vuorokauden huoneenlämmössä. Pullota ja säilytä kylmässä noin vuorokausi.

Joulupöydässä pitää olla itse tehtyä sinappia. Muuten ei joulukinkku maistu. Teinkin sitä tällä kertaa kahta erilaista ja vähän runsaammin: 1,5 kg sokeria, 28 kananmunaa, 600g sinappijauhetta, 1,5 l kermaa, siitä sinappini on tehty: myyjäisiin ja ystäville.

kotikalja

Marin joulusinappi

4 kananmunia
2 dl kermaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl sinappijauhetta
1 tl perunajauhoja
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
1 tl etikkaa tai vaalea balsamietikkaa

Sekoita sinapin aineet teflonkattilassa paitsi etikka. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa (seos sakenee). Jäähdytä hieman ja lisää etikka sinapin joukkoon. Purkita sinappi ja säilytä se kylmässä. Kiva lahja joulun alla ystäville.

Tuunaa: Konjakkisinappi: lisää jäähtyneeseen sinappiin 1 rkl konjakkia! Kahvinmakuinen sinappi: korvaa kerma = 1 dl kermaa + 1 dl kahvia

sinappi

Helppo sinappi

3 kananmunaa
1 ½ dl kermaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl sinappijauhetta

Sekoita aineet teflonkattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa. Purkita sinappi ja säilytä kylmässä.

Tätä listaa voisi vielä jatkaa, mutta toivottavasti näistäkin löydät muutaman ihanan reseptin sinun joulupöytään.

Oikein herkullista joulua sinulle ja perheellesi!

Mari Koenkytö
11.12.2018