Pala kakkua: Joulun pieni suuri muistilista

Pala kakkua: Joulun pieni suuri muistilista

Onko joulun valmistelut jo hyvällä mallilla? Ei hätää, kaiken kyllä ehtii vielä tekemään. Joulu on meillä perinteinen, niin ruokalista kuin aaton ohjelmakin. Joulun perinteiset ruoat ovat säilyttäneet paikkansa meidän ruokapöydässä, vaikka kaupan hyllyistä löytyy vaikka mitä uutta ja trendikästä raaka-ainetta. Joulu, jos mikä täytyy viettää perinteitä noudattaen, jotta se periytyy omille lapsille.

Vaikka joulu on vuoden kiireisintä aikaa kaupassa, löydän ajan jouluruokien tekemiseen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Aloitan jouluruokien valmistelut säilyvimmistä herkuista, kuten sinapista ja hillosta. Perinteisten jouluruokien rinnalle teen aina jotakin uutta, viime vuonna tein kumkvattihilloa ja punaherukoista viinimarjachutneytä. Nuo edellä mainitut sopivat myös mainiosti ruokatuliaisiksi tai -lahjoiksi jouluna. Mutta mitä uutta teen tänä vuonna – se nähdään pian.

Tähän olen koonnut sinulle pientä suurta listaa joulun resepteistäni sekä listaa muista herkuista, toisin sanoen siis vaikkapa menu-ehdotelmaksi sopivaa muistilistaa: Marin joulumenu:

Alkuun Xmas Moctail

kastikkeet 620x155

Marin joulusinappi
Viinimarjachutney
Persimonsalsa

K-kaupan palvelutiskiltä löydät seuraavat herkut:

Kotijuusto
Kalaasi maksapasteija
Kalaasi lihahyytelö
Graavilohi
Kylmäsavulohi
Mäti lisukkein
Sillit isännän mukaan

Juhlakinkku, paista aattoa edeltävänä yönä
Vanhan ajan makkarat esim. Hakalan ryynimakkara Loimaan liepeiltä

salaatit-ja-laatikot 620x310

Rosolli itse tehden tai palvelusta
Granaattiomena-couscous salaatti
Saaristolaiscaesar
Karibian salaatti
Helppo bataattilaatikko
Lanttulaatikko
Jouluolut

Saaristolaisleipää ja voita: valmiita vaihtoehtoja löytyy, meidän suosikiksi nousi viime jouluna Eija´s saaristolaisleipä (leipää tulee meille myyntiin suoraan valmistajalta Nauvosta)

jalkiruoat 620x310

Jälkiruoaksi:

Kardemummainen hedelmäsalaatti
Jouluinen tiramisu

naposteluun 620x155

Iltanaposteluun:

Cookiefudge
Pikkuleipiä ja glögiä
Winter Warmer

Kylläpä ruokalistasta tulikin pitkä. Mutta siitä on helppo valita omat suosikit listalle ja täydentää omilla perinteisillä jouluherkuilla.

Mari Koenkytö
13.12.2016