Oopperalaulua hevi-osastolla

Oopperalaulua hevi-osastolla

Entinen oopperalaulaja avasi oman K-Marketin Katajanokalle ja ilahduttaa asiakkaitaan joulun aikaan poikkeuksellisella tavalla.

K-Market-logo-680x50

Kun keskeltä appelsiineja, päärynöitä ja kurkkuja kajahtaa äkkiä kirkkaan kantava tenoriääni, voisi hetken luulla olevansa suuremmankin oopperalavan äärellä. Mutta ulkona sataa räntää ja ollaan helsinkiläisessä K-Marketissa. Kauppias Juuso Hemmingin ”Soihdut sammuu” -esitys on kerännyt hetkessä ympärilleen joukon hymyileviä asiakkaita. Piparit maistuvat.

Hemminki avasi K-Marketin Katajanokalle kesän lopussa, ja heti kaupan avajaiskonsertissa oli tupa täynnä. Yhden syksyn aikana on sana laulavasta kauppiaasta kiirinyt laajalle. Ja syystä: Hemminki on entinen oopperalaulaja, joten asiakkaiden ostokset sujahtavat koriin poikkeuksellisen tasokkaan laulun saattelemana.

Puccinia hevi-osastolla

Hemmingille musiikki oli elämän ykkösasia aina 35-vuotiaaksi asti. Cantores Minoreksen kasvatti opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja muutti sitten Sveitsiin. Oopperalaulusta sukeutui Hemmingille intohimon lisäksi ammatti, ja uraa hän ehti tehdä muun muassa seitsemän vuotta Saksassa. Mutta sitten alkoi tulla ongelmia äänen kanssa. Tutkimuksissa selvisi, että Hemmingillä oli äänihuulissa synnynnäinen vika. Vikaa yritettiin korjata leikkauksella, mutta turhaan. Kun vaatimustaso ja työmäärä koko ajan kohosivat, Hemmingin oli pakko lopettaa oopperalaulajan ura.

Mutta nyt ollaan K-Marketissa Katajanokalla, ja mies säteilee tyytyväisyyttä. Kymmenen vuotta sitten Hemminki lähti kaupan alalle. Oma kauppa oli ensin Kruununhaassa, nyt Katajanokalla.

– Tämä tekemisen meininki on mahtavaa. Arki on taatusti joka päivä erilainen ja yllätyksiä tulee jatkuvasti, Hemminki kertoo.

Ja arkeen tuovat vaihtelua myös konsertit, joita Hemminki pyrkii pitämään myymälässään useampia vuodessa. Joulukonsertit ovat muodostuneet hänelle jo tärkeäksi perinteeksi.

– Moni varmasti ihmettelee, kun tupsahtaa kesken keikan kauppaan. Mutta en loukkaannu, jos asiakas menee saman tien kassalle eikä jää kuuntelemaan, Hemminki nauraa.

Hemminki nauttii edelleen esiintymisestä, vaikka ei muuten varsinaisesti enää keikkaile.

– Kivaahan se on! Ja nyt ei ole enää paineita, kun ei tarvitse olla Pavarotti. Nyt kuullaan Puccinia hevi-osastolla, kovaa ja korkealta!

Tänäkin vuonna Hemminki lupaa järjestää kaupalla joulukonsertin, peräti kaksin kappalein.

Online Medium 660x-KM joulu katajanokkafiilis still RGB lowres-6767

Ensimmäinen joulu uudessa kaupassa

Joulu on kauppiaalle kiireistä aikaa, ja sen suunnittelu alkaa jo hyvissä ajoin puolta vuotta aiemmin. Joulun erityisruoat, kuten tortut, piparit ja laatikot, pitää saada juuri oikealla hetkellä kauppaan myyntiin, ja mikään ei saa loppua kesken. Uutenavuotena joulusesongin herkut saavat jo väistyä, joten sesonki on lyhyt. Tämä joulu on ensimmäinen uudessa kaupassa, joten Hemminki myöntää sitä vähän jännittävänsä.

– Kaikki toiveet pyritään toteuttamaan, kauppias lupaa.

Hemminki kiittelee katajanokkalaisten aktiivisuutta ja suoruutta. Jo ensimmäisen aukiolokuukauden aikana kauppaan virtasi satoja tuotetoiveita asiakkailta, mikä ilahdutti Hemminkiä. Omaa lähikauppaa oli selvästi odotettu. Joulun hän työskentelee tiiviisti oman poikansa kanssa kaupalla.

– Jouluna on mukava olla kaupalla. Näkee, miten ihmiset virittäytyvät joulutunnelmaan ja stressi alkaa hälvetä, Hemminki kertoo.

Nykyään kun kaupat ovat joustavasti auki pyhäisinkin, voi lähikaupassa pyörähtää joulun aikaan moneen otteeseen.

– Lähikauppaa voi pitää oman jääkaapin jatkeena. Turha hamstrata vaikkapa maitoja purkkitolkulla ennen joulua, kun lähikaupassa voi piipahtaa sopivassa välissä joulun pyhinäkin, Hemminki vinkkaa.

Hemminki tunnustautuu keittiöihmiseksi, jolle perinteiset jouluherkut ovat kaikki kaikessa. Hyviä joulureseptejä on takataskussa paljon, ja esimerkiksi oman äidin glögimarinoidut päärynät kermavaahdon kera ovat olleet suosikkiherkku lapsuudesta asti. Hemmingin joulupöydässä nähdään tänä vuonna lisäksi ainakin nyhtökinkkua neilikkakastikkeella ja jälkiruokapöytään pyöräytetään vihreät kuulat -kakku.

– Joulun odotetuin hetki on se, kun pääsen aattoiltana kinkun ääreen. Ja taustalla soi Frank Sinatran joululevy, Hemminki sanoo.