Kärsiikö koira hammasongelmista? Katso oireet ja vinkit!

Kärsiikö koira hammasongelmista? Katso oireet ja vinkit!

Päivitetty 12.11.2019

Ihmiset eivät ole ainoita, joiden hampaita tulee hoitaa säännöllisesti. Yli 80 prosenttia koirista kärsii hammasongelmista jossain vaiheessa elämäänsä.

Mistä huomaa, että jokin on vialla?

Aivan kuten ihmisten, myös koirien hampaat ja ikenet ovat alttiita tulehduksille ja erilaisille sairauksille. Koiran hammasongelmia voi kuitenkin olla vaikea havaita, etenkin kun useimmat koirat eivät erityisesti pidä hampaiden tutkimisesta. Ne eivät myöskään osaa kertoa kivuista tai epämukavuuden tunteesta. On kuitenkin olemassa merkkejä, joita seuraamalla voit huomata mahdolliset hammasongelmat.

Oireet, joita kannattaa seurata

Pahanhajuinen hengitys. Toisin kuin monet luulevat, terveen koiran hengityksen ei kuuluisi haista pahalle. Päinvastoin, tämä on usein merkki huonosta suunterveydestä.

Muutokset syömisessä. Hidastunut pureskelu tai ruokahaluttomuus ovat usein merkkejä hammasongelmista. Kaikkien koirien ruokahaluun suun ongelmat eivät kuitenkaan vaikuta.

Muita mahdollisia oireita ovat ruoan pureskelu vain toisella puolella suuta, ruoan nieleminen pureskelematta tai kovien nappuloiden välttely. Myös kutina suun ympärillä voi olla oire piilevästä ongelmasta.

Puruluu, joka puhdistaa koiran suun

Säännöllisellä hampaidenhoitorutiinilla voidaan ennaltaehkäistä suunterveyden ongelmia. Voit esimerkiksi antaa koirallesi Dentalife-purutikun, joka on erityisesti kehitetty puhdistamaan koiran hampaat. Huokoinen ja sitkeä rakenne puhdistaa tehokkaasti aina ienrajaan saakka myös taaimmaiset hampaat. Juuri taaimmaiset hampaat ovat yleisimmin terveysongelmien syynä, sillä niiden pudistaminen on haastavaa.

Dentalife vähentää hammaskiven ja plakin muodostumista. Tuote on ravinteikas mutta vähäkalorinen ja sitä on saatavilla neljässä eri koossa, jotka on kehitetty eri kokoisille koirille.

Purina Dentalife Duraplus kuvituskuva 2