Viikinkien voimajuoma – ja 4 muuta asiaa, joita et tiennyt simasta
Neulomisvillitys, hapanjuurileipäinnostus… Kuluva vuosi on saanut yhä useammat kokeilemaan taitojaan asioissa, jotka ovat aiemmin tuntuneet vierailta. Oletko koskaan kokeillut siman valmistamista itse? Se on näet paljon muutakin kuin serpentiinin ja vappunenän seuralainen. Simalla on vaiheikas historia, mielenkiintoinen valmistusprosessi ja se on helppo muokata omia makumieltymyksiään vastaavaksi – niin kevään juhliin kuin kesäisiin illanistujaisiinkin.
Kokosimme viisi yllättävää faktaa simasta:
1. Sima oli viikinkien voimajuoma, Kustaa Vaasan suosikki ja raittiusliikkeen työväline
Simalla on pitkä ja monivaiheinen historia: sitä on juotu jopa jo esihistoriallisella ajalla. Viikinkiajan Pohjoismaissa sima oli arvostettu juhlajuoma, jonka uskottiin antavan juojalleen viisautta, taistelutahtoa ja kyvyn runoilla.
1500-luvulla sima oli suosittu, alkoholipitoinen tuontijuoma, jota juotiin ympäri vuoden. Sen kerrotaan olleen Kuningas Kustaa Vaasan suosikkijuomia. Turkulaisen kauppiaan ja laivanvarustajan Valpuri Innanmaan ansiosta sima matkasi myös Itämeren eri satamien välillä. 1700-luvulla sima oli yläluokan edustajien juoma, mutta sokerin syrjäytettyä hunajan siman makeuttajana juoma tuli laajemman kansanosan saataville.
Siman suosion Suomessa niittasi lopulta kieltolain jälkeinen raittiusliike, joka kehotti ihmisiä juomaan simaa samppanjan sijaan.
2. Simaan sopii moni sitrus
Perinteiseen simareseptiin kuuluu sitruunamehu, mutta raikkaan modernin twistin simaan saa muista sitruksista! Trenditietoinen lisää makupalettiin myös yrttejä. Tutustu esimerkiksi lime-rosmariinisiman, appelsiini-inkiväärisiman tai vaalean greippisiman ohjeisiin ja muihin lukuisiin, tuoreisiin simaresepteihin täällä.
Hapokkaan sitruunan asian simassa ajaa myös keväinen raparperi. Mikä olisikaan tyylikkäämpi kesäjuhlien kilistelyjuoma kuin raparperi-rosmariinisima!
3. Vaihtelua ja luonnetta simaan erilaisilla sokereilla
Perinteinen sima syntyy Dansukker Fariinisokeripussin kyljen ohjeella, jolloin siihen käytetään sekä fariinisokeria että taloussokeria. Siman voi kuitenkin valmistaa myös taloussokerista, jolloin siitä tulee vaaleampaa, ruokokidesokerista, jolloin maku on miedon aromaattinen, tai muscovadosokerista, jolloin simassa maistuu täyteläinen, lakritsimainen vivahde.
Käyttämällä simaan uutta Dansukker Luomufariinisokeria perinteisen fariinisokerin sijaan juomaan taas saa hivenen pehmeämmän ja miedomman maun.
4. Siman tekeminen on ihan oikeasti helppoa
Siman tekeminen on aidosti helppoa – itse asiassa vaikeinta on muistaa tehdä se ajoissa, noin viikko ennen h-hetkeä!
Raaka-aineita ei tarvita montaa (minimissään vain vettä, fariinisokeria, sitruunaa ja hiivaa). Välineiksi tarvitaan kattila, suppilo tai kannu sekä puhtaita pulloja. Siman voi hyvin pullottaa esimerkiksi kierrekorkillisiin viini- tai limupulloihin.
Katso helppo, perinteinen simaresepti Dansukker Fariinisokeri -pussin kyljestä tai linkkiä klikkaamalla.
5. Sima onnistuu myös ilman rusinoita
Perinteisesti siman valmistumista tarkkaillaan rusinoiden avulla. Siman hiiva muuttaa rusinan sisällä olevat sokerit hiilidioksidiksi ja alkoholiksi. Kun hiilidioksidi pakkautuu rusinoiden sisään, rusinat pullistuvat ja lopulta nousevat siman pintaan.
Rusinat voi myös korvata esimerkiksi kandeeratuilla appelsiininkuoripaloilla, tai jättää kokonaan pois. Sima valmistuu 5–7 päivässä pullotuksen jälkeen – myös maistamalla selviää, onko sima jo valmista.
Pane siis sima käymään ja nauti maistuvasta, ihan itse tehdystä simasta!
Siman historiassa lähteinä käytetty mm: Seija Irmeli Kulmala: Sima (Karisto 2018) ja https://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/millaista_oli_viikinkien_sima_20310