Hyppää sisältöön
Yhteysvirhe

Ei yhteyttä internetiin. Yritetään luoda yhteyttä...

Laktoositon Ingman Kingis Minttu sisältää laktoositonta minttukermajäätelöä, suklaanmakuista kuorrutetta ja suklaanmakuista täytettä. Kingis-jäätelöiden vaihtuvat uutuusmaut hurmaavat herkullisuudellaan. Kingis on jäätelöpuikon lisäksi laajentunut uusiin tuotemuotoihin. Kingis-valikoimaan kuuluvat: jäätelöpuikot, keksijäätelöt, jäätelötuutti ja jälkiruokajäätelö. Jäätelövalikoimastamme löytyy vaihtoehtoja jokaiseen makuun ja kaikkiin tilanteisiin. Teemme jatkuvaa tutkimusta ja seuraamme maailman ruoka-alan trendejä. Näin syntyvät parhaat maut, klassikot ja muut suosikkijäätelöt. Kingiksellä on suuri sydän ja pilke silmäkulmassa. Meillä on halu olla mukana tekemässä hyvää. Ympäristön hyvinvoinnin lisäksi välitämme aidosti ihmisten hyvinvoinnista – erityisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden. Vuosittain osallistumme hyväntekeväisyysyhteistöihin eri tahojen kanssa. Kingis on tehnyt useana vuonna yhteistyötä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa ja on vuoden 2022 Mielinauha-keräyksen yhteistyökumppani. Haluamme auttaa heitä, joiden elämästä syystä tai toisesta puuttuu ilonaiheita. Jäätelöidemme tavoitteena on tehdä maailmasta onnellisempi ja osallistavampi paikka yksi hymy kerrallaan. Ihmiset ovat jo pitkään ihmetelleet, miksi jäätelön syöminen saa tuntemaan onnea ja nautintoa. Oli kyseessä sitten yksinäinen herkkutuokio tai juhlahetki kavereiden kesken, jäätelö voi tehdä tavallisesta elämästä jotakin parempaa. Mysteerin ratkaisivat vuonna 2013 brittiläiset tutkijat, jotka analysoivat syitä siihen, miksi jäätelön syöminen saattaa lisätä tyytyväisyyden ja hyvän olon tunteita. Kahden päivän ajan osallistujat saivat valita suklaa- ja mansikkajäätelön, ja heitä pyydettiin pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Tehtävää toistettiin sekä yksin että ryhmissä, jäätelöllä ja ilman. Kaikkia osallistujia pyydettiin kirjoittamaan kolme asiaa, joista he ovat kiitollisia. Tiimi havaitsi, että jäätelön ja onnellisuuden välillä oli merkittävä yhteys.

Kingis 78ml Minttu laktoositon

Tuote ei ole saatavilla valitsemassasi kaupassa.

Miksi en näe tuotteen hintaa enkä voi ostaa sitä?

Jos haluat nähdä tuotteen hinnan tai ostaa tuotteen verkkokaupasta, valitse ensin kauppa, josta tuote on saatavilla. Hyllysaatavuuden voit varmistaa ottamalla yhteyttä kauppaan.