Kysymyksiä ja vastauksia latausedusta

Saavatko kaikki K-Ruoka-sovelluksen ladanneet uuden latausedun?

- Etu näkyy ja on lunastettavissa ainoastaan uusilla sovelluksen ladanneilla ja loppuun asti rekisteröityneillä sekä niillä, jotka eivät ole lunastaneet aiempia latausetuja. Rekisteröityminen vaatii Plussa-kortin numeron syöttämisen sovellukseen.

Saanko edun, vaikka olen ladannut sovelluksen jo aiemmin ja lunastanut aiemman latausedun?

- Aiemman latausedun lunastaneelle sovelluksen käyttäjälle ei tule näkyviin uutta etua.

Olisin mieluummin halunnut lunastaa tällä hetkellä voimassaolevan latausedun, mutta olen jo lunastanut etuni. Miksi etu vaihtelee?

- Tarjoamme erilaisia latausetuja sovelluksen ladanneille riippuen kulloinkin voimassaolevasta kampanjasta. Pyrimme huomioimaan erilaisten kohderyhmien mieltymyksiä. Haluamme myös välillä yllättää asiakkaita ja kannustaa heitä aktiivisesti lataamaan K-Ruoka-sovelluksen. Jokainen lataaja on oikeutettu saamaan yhden latausedun.

En omista älypuhelinta, mutta haluaisin lunastaa latausedun. Miksi edun saavat vain sovelluksen ladanneet?

- Kyseessä on nimenomaan latausetu K-Ruoka-sovelluksen rekisteröityneille käyttäjille, jolla haluamme kannustaa asiakkaita ottamaan monipuolinen sovellus käyttöönsä helpottaakseen arkeaan. Sovelluksesta löytyy mm. viikoittaiset henkilökohtaiset edut, oman K-ruokakauppasi tarjoukset, mahdollisuus jakaa ostoslistat perheen kesken sekä 6 000 reseptiä.

Voit aina kuitenkin tilata sähköisen asiakaskirjeen osoitteessa www.k-ruoka.fi/parhaatedut, jolloin saat muita henkilökohtaisia, ostohistoriaan perustuvia etuja viikoittain.

Minulla oli vanhassa puhelimessani ladattuna K-Ruoka-sovellus ja latasin sen uuteen puhelimeeni, tuleeko minulle näkyviin latausetu?

- Etu näkyy ja on lunastettavissa ainoastaan uusilla sovelluksen ladanneilla ja loppuun asti rekisteröityneillä sekä niillä, jotka eivät ole lunastaneet aiempia latausetuja.

Mistä löydän latausedun?

- Kun olet ladannut sovelluksen ja kirjautunut Plussa-kortin numerolla, etu löytyy kohdasta Edut, Omat edut, heti ensimmäisenä listassa.

Miksi latausetu näkyy harmaana?

- Etu on kuitattu käytetyksi, eikä se ole lunastettavissa enää uudelleen.

Painoin edun käytetyksi vahingossa jo kotona. Voinko silti lunastaa latausedun?

- Etu on kertakäyttöinen ja se tulee kuitata lunastetuksi vasta kassalla. Epäselvissä tilanteissa ota yhteyttä plussa@kesko.fi Puh. 010 19 8604 ma-pe 9-21, la 10-15 (Puhelun hinta on pvm tai mpm).

Voinko lunastaa edun myös tabletilla?

- K-Ruoka-sovelluksen voi ladata myös tabletille, jolloin tabletti tulee mukaan lunastaessaan etua kaupassa. Etu on Plussa-korttikohtainen ja käytettävissä vain kerran, siksi etua ei voi lunastaa sekä mobiililla että tabletilla.

Voiko latausedun lunastaa useampi samaan talouteen kuuluva henkilö?

- Kyllä, etu on Plussa-korttikohtainen, ja jokainen talouden Plussa-kortin omistaja (esim. rinnakkaiskorttilainen) voi ladata K-Ruoka-sovelluksen omaan älypuhelimeensa / tablettiinsa. Tällöin jokainen sovelluksen ladannut voi lunastaa edun, mutta vain kerran.

Voinko vaihtaa latausedun johonkin toiseen tuotteeseen?

- Etua ei voi yhdistää toiseen tuotteeseen. 

Minulla ei näy latausetua lainkaan, vaikka en ole lunastanut aiemmin latausetua.

- Tässä tapauksessa kannattaa päivittää sovelluksen uusin versio latauskaupasta. Mikäli ongelma ei korjaannu, ota yhteyttä plussa@kesko.fi Puh. 010 19 8604 ma-pe 9-21, la 10-15 (Puhelun hinta on pvm tai mpm). 

Tuleeko etu lunastaa sovelluksessa näkyvästä omasta kaupasta?

- Latausedun voi lunastaa mistä tahansa K-ruokakaupasta. Etu on kertakäyttöinen.

Olisin halunnut lunastaa latausedun, mutta se oli loppu kyseisestä K-ruokakaupasta.

- Pyrimme varmistamaan edun saatavuuden kaupassa, mutta välillä kysyntä voi yllättää tarjonnan ja etutuote pääsee tilapäisesti loppumaan kaupasta. Suosittelemme lunastamaan edun hyvissä ajoin ennen kampanjan loppumista, sillä tuotteita on saatavilla rajoitettu määrä. Saatavuusongelmissa kannattaa kääntyä kaupan henkilökunnan puoleen. Huomioithan, että edun voi lunastaa mistä tahansa K-ruokakaupasta.

Mihin mennessä etu tulee lunastaa?

Tuotteita on rajoitettu määrä, ja kampanjan voimassaoloaika on ilmoitettu aina erikseen.

En löydä latausetua K-Ruoka-sovelluksesta?

- Latausetu näkyy sekä päänäkymässä että EDUT-valikossa (OMAT PLUSSA-EDUT –näkymä)
- Klikkaa kassalla latausetunäkymään, ja klikkaa ”KÄYTÄ ETU”
- Sovellus kysyy vielä kuittauksen, johon tulee kuitata ”OK” à Etu muuttuu harmaaksi ja teksti vaihtuu ”ETU KÄYTETTY”
- Kassa vielä varmistaa, että etu on muuttunut harmaaksi. 

Mahdollisissa epäselvissä tilanteissa kassahenkilökunta voi tarvittaessa pyytää tietojasi asian selvittämistä varten. 

Miksi haluatte lisää K-Ruoka-sovelluksen lataajia?

K-Ruoka-sovelluksen latauslahjalla haluamme kannustaa asiakkaitamme K-Ruoka-sovelluksen käyttäjiksi, jotta voisimme asiakastietoja hyödyntämällä keskustella asiakkaidemme kanssa entistäkin paremmin ja tarjota heille juuri heitä kiinnostavia yksilöityjä tarjouksia ja muita etuja. Kohdennettujen tarjouksien tarjoamisesta hyötyvät sekä asiakkaat että kauppa.

Miksi keräätte asiakastietoa ja mihin tietoa hyödynnetään?

Keräämme asiakastietoa kohdennettua markkinointia varten. Kohdennetulla markkinoinnilla tavoittelemme entistä parempaa asiakaspalvelua. Tavoitteena on, että asiakas saa massamarkkinoinnin sijaan entistä osuvampia etuja itselleen. Olemme tutkineet paljon asiakkaiden suhtautumista ja palaute on ollut todella myönteistä. Henkilökohtaisesti räätälöidyt tuotetarjoukset ovat aivan uudenlaista kohdennettua markkinointia. Kohdennettua markkinointia omille asiakkaille tehdään maailmanlaajuisesti varsin paljon.

Mihin muuhun kuin räätälöityyn sähköiseen markkinointiin asiakkaiden ostoshistoriatietoa käytetään K-ryhmässä?

Asiakaskohtaisia tietoja ei käytetä muihin tarkoituksiin, kuin kohdennettuun markkinointiin. Tilastollisin menetelmin muodostettuja asiakasryhmiä hyödynnetään ruokakauppojen kauppakohtaisessa valikoimien suunnittelussa. Lisäksi tietoa hyödynnetään ostokäyttäytymisluokka-klustereiden muodostamisessa, jotta nähdään minkälaisia asiakkaita käy esimerkiksi tietynlaisessa kaupassa. Tämä helpottaa entisestään juuri sen alueen asiakkaita kiinnostavien valikoimien rakentamista kauppakohtaisesti. Ostokäyttäytymisluokat rakennetaan siten, että niistä ei ole mitenkään mahdollista irrottaa tai tunnistaa yksittäistä asiakasta missään vaiheessa.

Mistä sovellus saa asiakastietojani käyttöön ja miten tietoturvallisuus varmistetaan?

Kerättyjen tietojen käsittelyssä noudatetaan henkilötietolakia sekä muita Suomen lainsäädännössä yksilön tietosuojasta voimassa olevia säädöksiä. Sovelluksessa kerättäviä henkilötietoja käsitellään samalla tavalla kuin Plussa -asiakastietoja. Plussan rekisteriselosteen löydät täältä. Sovelluksen käyttöönotosta lähetetään tieto Plussa -asiakastietoihin ja sovelluksessa sinulle näytetään Plussa -asiakastietojasi sovelluksen toimintojen paremman käytettävyyden takia (esimerkiksi ostoslista-toiminto). Plussa -asiakastietosi näkyvät kaikille sovellusta käyttäville Plussa-korttisi kanssa samaan kotitalouteen (pää- ja rinnakkaiskortit) kuuluville Plussa-kortinhaltijoille samassa laajuudessa kuin ne näkyvät sovelluksessa sinulle.

Takaisin