Hernetahna

Alkuruoat

Alkuruoka aloittaa pitkän ja kiireettömän päivällisen. Tarjoile alkuruokana pieni, mutta mietitty annos, joka herättelee ruokahalua juuri sopivasti. 

Alkuruoan ei tarvitse olla vaikea resepti, vaan K-ruoka.fistä löydät myös helppoja alkuruokia. Kokeile esimerkiksi alkuruoka salaattia, alkuruoka keittoa, alkuruokaa leivästä tai alkuruokaa kalasta. Alkuruoissa kannattaa hyödyntää myö skulloisenkin ruokasesongin tuoreimpia raaka-aineita: Syksyllä alkuruokana maistuu sienikeitto, keväällä parsaruoat ja kesällä raikkaat salaatit.

Juhlakausilla on omat suosikkialkuruokansa, katso alkuruoka rapujuhliin, alkupalat uudeksi vuodeksi ja alkuruoka pääsiäiseksi. Katso myös joulun alkupalat.

Riippuen tilaisuudesta, myös pienet alkupalat riittävät mainiosti ennen ateriaa. Esimerkiksi juhlissa ja illanistujaisissa sormisyötävät ja suupalat ovat käteviä ruokia, sillä niitä voi syödä seisaaltaankin. Kevät ja kesä on juhlien aikaa ja alkupalat kuuluvat myös kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Erilaisista yhdistelmistä voi tulla herkullisia suosikkeja. Kokeile esimerkiksi alkupalat poroalkupalat lohesta, alkupalat kuohuviinin kanssa ja alkupalaleivät.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.