Maistuvat alkupalat lohesta

Pienet suupalat ovat juhlissa aina hitti. Niitä voi syödä seisaaltaan ja helpottavat pahimpaan nälkään ennen kunnon tarjoilua.

Alkupalat tekevät tilaisuudesta hieman elegantimman ja juhlavamman ja ne ovat myös helppotekoisia. Alkupalat ovat myös hyvin kätevä tarjoiltava, koska ne voidaan myös tehdä kylmänä. Saat siis valmistettua ne jo etukäteen jos haluat. Lohi on hyvä ruoka-aine alkupaloihin, sillä se on monelle mieluinen maultaan. Se on laadukasta, terveellistä ja se soveltuu kylmiin ruokiin. Lohi on hyvin monimuotoinen ja siitä saa loihdittua monta erilaista maukasta alkupalaa. Ajan puutteessa nopean ja helpon alkupalan saa loihdittua hetkessä kun tarjoaa vaikkapa vain lohta minkä tahansa leivän kanssa.

Lohi kuitenkin säilyy vain päivän kaksi jääkaapissa säilytettynä, joten se kannattaa valmistaa pikimmiten oston jälkeen. Lohen kimmoisuus ja tuoksu kannattaa tarkistaa ennen kalan valitsemista, jotta ruoasta tulee laadukasta.

Hurmaavat lohirullat

Lohirullat ovat ihana yhdistelmä suussa sulavaa tuorejuustoa, ruohosipulia ja kermavaahtoa. Ne on myös helppo valmistaa kelmun tai vaikka folion avulla. Lisää tilliä ja koristele sitruunalohkolla. Kokeile myös hapankorppu-lohirullia kylmäsavulohella. Lohi sopii erittäin hyvin rukiisen leivän kanssa. Rullan kannattaa antaa vetäytyä jääkaapissa ja sen voi myös pakastaa. Tuulihattu on klassikko mikä sopii sekä suolaisella, että makealla täytteellä nautittavaksi. Esimerkiksi lohitäytteiset tuulihatturullat ovat herkullinen yhdistelmä ilmavaa taikinaa ja mehevää täytettä. Ne sopivat erinomaisesti alkupalaksi kaikkiin tilaisuuksiin. 

Raikkaat lohisalaatit alkupalapöytään

Salaatti on myös klassinen alku ateriaan ja sopii niin lasten kuin aikuistenkin juhliin. Kesäinen lohi-ananassalaatti tuo raikkaan tunnelman päivällisen alkuun, lisää mausteeksi hunajaa, ruohosipulia ja suolaa. Lohi-perunasalaatti sopii mainiosti vaikka grilliruoan kylkeen. Nopea appelsiini-avokado-lohisalaatti on terveellinen ja värikäs alkupala, auringonkukansiemenet tuovat mukavan lisän.

Lohipiirakka on herkullista ja helppoa

Lohi maistuu myös erinomaiselta piirakan täytteenä. Piirakka on aina myös kätevä, helppo ja riittoisa ruoka, josta saa leikattua pienempiä suupalasia vieraita varten. Aineksiahan voi aina muunnella ja lisäillä maun mukaan. Kokeile herkullista lohi-pinaattipiirakkaa, jossa voit käyttää joko kylmäsavu -tai lämminsavukirjolohta täytteenä. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Myös parsakaali-lohipiirakka menee varmasti kaupaksi tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Lisää piristykseksi kirsikkatomatteja mukaan.

Tutustu muihinkin lohiresepteihimme!

Alkupaloja lohesta

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.