Bulgogi-nuudelikulhoTestattu K-Ruoka koekeittiössä

Bulgogi-nuudelikulho

Helppo bulgogi-nuudelikulho valmistuu nopeasti lihasuikaleista ja riisinuudeleista. Noin 4,15€/annos*

  • 3 annosta
  • alle 30 min

Ainekset

3 annosta

Marinoitu kurkku

    • 100gkurkkua
    • 1kevätsipulin varsi hienonnettuna
    • 1rklriisiviinietikkaa
    • 1rklsoijakastiketta
    • 1rklseesaminsiemenöljyä
    • 1/2tlsokeria

Sriracha-majoneesi

Kastike

Valmistus

alle 30 min
  1. Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Suikaloi kuorittu porkkana kuorimaveitsellä. Viipaloi sienet.
  2. Ruskista lihasuikaleita kuumalla pannulla rasvassa noin 2 minuuttia. Lisää mauste (pussi 1) tasaisesti suikaleiden joukkoon. Jatka hetki paistamista koko ajan sekoittaen. Siirrä pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon pussi 2. Siirrä lihasuikaleet lautaselle ja ruskista pannulla viipaloidut sienet.
  3. Kuutioi kurkku pieniksi kuutioiksi tai suikaloi viipaleiksi kuorimaveitsellä. Sekoita hienonnettu kevätsipuli, chili, riisiviinietikka, soija, öljy ja sokeri keskenään. Lisää seos kurkkujen päälle.
  4. Valuta nuudelit. Sekoita nuudeleiden kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita kastike nuudeleihin ja jaa ne annoskulhoihin. Asettele päälle lihasuikaleet, sienet, kurkut ja porkkanat.
  5. Sekoita majoneesi ja sriracha keskenään. Lisää kulhoihin srirachamajoneesia ja reilusti tuoretta korianteria.

Tiesitkö että...

*Annoshinnat on laskettu K-Citymarket-ketjun hintatason mukaan 4/2019. Tuoretuotteiden hinnat vaihtelevat sesongeittain.

Kategoriat

Lisää tästä reseptin raaka-aineita ostoslistallesi

Valikoima ja hinnat kaupasta K‑Citymarket Iso Omena
Iso Omena
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Go-Tan Miehoen rice noodles riisinuudeli 250g
    Go-Tan Miehoen rice noodles riisinuudeli 250g
    2,49/kpl9,96/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Mama Riisinuudeli 225g
    Mama Riisinuudeli 225g
    2,09/kpl9,29/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Spice Up! Riisinuudelitikku 200g
    Spice Up! Riisinuudelitikku 200g
    2,79/kpl13,95/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Porkkana pesty Espanja1lk
    Porkkana pesty Espanja1lk
    1,69/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Porkkananippu
    Porkkananippu
    2,49/kpl
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka rypsiöljy 450ml
    Pirkka rypsiöljy 450ml
    1,59/kpl3,53/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka rypsiöljy 900ml
    Pirkka rypsiöljy 900ml
    2,29/kpl2,54/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle K-Menu rapsiöljy 1l
    K-Menu rapsiöljy 1l
    1,50/kpl
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka Luomu hollantilainen viljelty siitakesieni 100 g
    Pirkka Luomu hollantilainen viljelty siitakesieni 100 g
    2,99/kpl29,90/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Järvikylä korianteri rkk FI
    Järvikylä korianteri rkk FI
    1,89/kpl
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Kurkku Suomi
    Kurkku Suomi
    1,29/kpl3,69/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Kurkku 240g luomu Suomi 1lk
    Kurkku 240g luomu Suomi 1lk
    2,29/kpl9,54/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka suomalainen kevätsipuli 100g
    Pirkka suomalainen kevätsipuli 100g
    2,59/kpl25,90/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka mieto punainen chili 50g 1lk
    Pirkka mieto punainen chili 50g 1lk
    1,49/kpl29,80/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka riisiviinietikka 100ml
    Pirkka riisiviinietikka 100ml
    1,79/kpl17,90/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Blue Dragon 150ml Mirin japanilainen riisiviinietikka
    Blue Dragon 150ml Mirin japanilainen riisiviinietikka
    4,49/kpl29,93/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Blue Dragon Sushi Su maustettu riisiviinietikka 150ml
    Blue Dragon Sushi Su maustettu riisiviinietikka 150ml
    3,19/kpl21,27/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka japanilainen soijakastike 150ml
    Pirkka japanilainen soijakastike 150ml
    1,55/kpl10,33/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka kiinalainen soijakastike 150ml
    Pirkka kiinalainen soijakastike 150ml
    1,09/kpl7,27/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka Luomu japanilainen soijakastike 150ml
    Pirkka Luomu japanilainen soijakastike 150ml
    1,99/kpl13,27/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Blue Dragon seesamiöljy 150ml
    Blue Dragon seesamiöljy 150ml
    4,99/kpl33,27/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Lanfranchi seesamiöljy 250ml
    Lanfranchi seesamiöljy 250ml
    4,85/kpl19,40/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Keiju seesamiöljy ja rypsiöljy 250ml
    Keiju seesamiöljy ja rypsiöljy 250ml
    4,75/kpl19,00/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka sokeri 1 kg
    Pirkka sokeri 1 kg
    0,69/kpl
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Dansukker Taloussokeri 1kg
    Dansukker Taloussokeri 1kg
    0,83/kpl
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Dansukker Siro erikoishieno sokeri 1 kg
    Dansukker Siro erikoishieno sokeri 1 kg
    1,35/kpl
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka sriracha kastike 240ml
    Pirkka sriracha kastike 240ml
    4,002 kpl
    2,29/kpl9,54/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Go-Tan Sriracha Sauce tulinen chilikastike 215ml
    Go-Tan Sriracha Sauce tulinen chilikastike 215ml
    2,69/kpl12,51/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka majoneesi 250g
    Pirkka majoneesi 250g
    1,39/kpl5,56/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka Aioli valkosipulimajoneesi 250g
    Pirkka Aioli valkosipulimajoneesi 250g
    1,99/kpl7,96/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka chilimajoneesi 270ml
    Pirkka chilimajoneesi 270ml
    1,99/kpl7,37/l
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Pirkka kalakastike 60ml
    Pirkka kalakastike 60ml
    0,59/kpl9,83/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Druvan perinteinen kalakastike 200g
    Druvan perinteinen kalakastike 200g
    2,15/kpl10,75/kg
  • Ei tuotekuvaa kuvaa tuotteelle Santa Maria Thai Fish Sauce 200ml
    Santa Maria Thai Fish Sauce 200ml
    2,09/kpl10,45/l
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen.

Kommentoi

Arvosana reseptille 20 arvostelua
  • jml1.6.2019

    Mikä pussi?

  • K-Kuluttajapalvelu1.6.2019

    jml, reseptissä käytetyn rypsiporsaan fileesuikaleiden mukana tulee kaksi maustepussia, jotka lisätään lihan joukkoon vaiheessa 2.